tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 13 luukku


Tämän päivän luukun tähdiksi pääsevät mun elämän valopilkut, nimittäin mun kaverit!
Eli kerron teille mun tärkeimmistä kavereista ja näätte hieman kuvia. Nämä eivät
ole tärkeysjärjestyksessä, sillä kukaan ei ole toista tärkeämpi.

ANNI
Annin olettekin jo nähnyt täällä blogissa, nimittäin tämän synttäripostauksessa,
joten en ala paljoa selittelemään enempää Annista.
Annin kanssa on tullut paljon hyviä muistoja ja toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää!


PINJA
Oon tuntenut Pinjan vasta aika vähän aikaa, mutta Pinjasta on tullut todella tärkeä.
Pinjan kanssa aika ei käy tylsäksi ja meilläkin on paljon hyviä muistoja jo
kerääntynyt, kuten kaikki deepit keskustelut ja naurukohtaukset mökissä.

JERUS JA DALAAL
Sori, että ootte samassa, mutta ei se haittaa varmaan. Jeruksen ja Dalaalin kaa
ystävystyin kunnolla vasta vähän aikaa sitten, mutta heistäkin on tullut
sanoinkuvaamattoman tärkeitä. Meillä on aina hauskaa sunnuntaisin tallilla
ja mä oon aina kuvausorjana niille perjantaisin, hih.

Minä ja Dalaal (Jeruksen kaa mul ei oo kuvii)

ALIINA
Aliinan kanssa ollaan tunnettu varmaan 2 ja puoli vuotta, ainakin. Molemmat
ovat usein toisen kuvausorjana ja silloin tulee hyvää materiaalia.
Aliinan kanssa on paljon kivoja muistoja, kuten Aliinan tippuminen jonka sain videolle,
kaikki erittäin kaksimieliset jutut ja kaikki eeppiset halit. Aliina on tosi tärkeä mulle.

METTI
Metin kanssa tutustuttiin joskus, en muista yhtään milloin tutustuttiin..
Mutta Metistäkin on tullut tärkeä tässä ajassa, mitä ollaan tunnettu.
Metin kanssa muistoja on kertynyt paljon, kuten se, että Metti ei osaa kantaa pakkia,
Metti varasti mun keksit ja se pummii aina multa herkkuja.


TUUNI
Tuunia nään nykyään harvemmin, sillä hän ei ratsasta enää Viikissä, mutta
silti Tuuni on todella tärkeä ja ihana ihminen. Tuunin kanssa vielä viikkiaikoina
olimme aina match match, sillä meillä oli siniset housut, valkkaponeilla oli
siniset huovat, meillä oli vihreät hupparit, olemme blondeja ja ollaan samanpituisia.
Ja kaikista tärkein asia: molemmilla on outo huumorintaju ja yleensä me
levitään vaan johonkin nauramaan, jos joku sanoo jotain hauskaa.
Olen ollut Tuuninkin kuvausmiehenä, kun tällä on oma hevonen.


IIDA
Iidan kanssa ollaan tunnettu vähän yli 2 vuotta. Tutustuttiin tallilla, kun aloitin 2014
hoitamaan sunnuntaisin. Iidasta tuli todella tärkeä lyhyessä ajassa.
Melkeimpä heti meidän tutustumisen jälkeen, aloin kuvaamaan joka viikko
tämän tuntia sunnuntaisin ja teen sitä edelleen. Iidan kanssa on paljon hauskoja muistoja,
kuten se, että kaupassa mun pankkikortti ei toiminut, joten Iida maksoi
mun ostokset, oltiin kaatosateessa ja minäpä fiksuna sanoin "saatokade!"


Tässä oli nyt muutamia, mullahan on todella paljon tärkeitä kavereita, mutta jos luettelisin
kaikki, tämä postaus olisi romaani.

3 kommenttia: