perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 2 luukku


Tämän päivän luukussa kerron teille mun elämäni hevosista ja poneista.
Nämä eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, kukaan näistä ei ole toista rakkaampi.
Aloitetaan siis..

Voutilan Cherry
Mun ihan ensimmäinen hoitoponi, shetlanninponi Kirsikka, oli mulle erittäin tärkeä.
Aloitin tämän hoitamisen 2011 ja kerkesin hoitaa tätä tammaa melkein 2 vuotta.
Kirsikan luonne oli mitä ihanin, kiltti, rauhallinen ja teki työnsä kunnolla.
Eriksnäsissä menin todella paljon tunteja tällä ihanalla tammalla, mutta kun ponit
muuttivat 2012 talvella Viikkiin, aloin menemään paljon enemmän isommilla poneilla.
Ja syksyllä 2012 joutui Kirsikka saikulle, joka oli yksi syy, miksi tämä sitten
lähti Viikistä. Kirsikka oli kuitenkin jo 20 vuotias ja oli jalkaongelmia paljon.
Joten sitten 7.11 lähti mun ihana hoitsuni kohti uutta tallia, viettämään
eläkettään Bella-ponin kanssa. Yritin olla omistajaan yhteydessä, jotta pääsisin
katsomaan Kirsikkaa, mutta tämä ei koskaan vastannut kysymykseeni.
Ponista en ole kuullut varmaan yli 3 vuoteen mitään, mutta silti se on aina sydämmessäni.
Kirsikka sukupostissa




Emil v.d Shine
Eetu on ollut todella pitkään mun ratsastuksen alkuvuosina lemppariponeissa.
Tämän papparaisen seurassa ei ole ikinä tylsää. Jokainen päivä on erilainen
ja jokainen hetki on tärkeä. Eetun kanssa on koettu vaikka mitä jo.
Olen tyytyväinen tähän hoitsuvalintaani. Olen tuntenut Eetun jo 9vuotta, mikä on omasta
mielestä todella pitkä aika. Nämä 2 hoitovuotta ovat olleet täynnä elämää niin sanotusti.
Eetu on opettanut mulle todella paljon ja olemme molemmat kasvaneet.




Agaris
Aladin on ollut lempiponejani siitä lähtien, kun pääsin ekaa kertaa tämän selkään.
Tämä herrasmies on opettanut todella paljon mulle ratsastuksesta ja siitä kuinka
pitäisi ratsastaa sellaista ponia, joka on vain yksinkertaisesti laiska tekemään töitä.
Ollaan kehititty Aladinin kanssa ratsukkona todella paljon 2 ja puolessa vuodessa.
Alkuaikoina oltiin erittäin epävarmoja ratsukkona ja tuli paljon kieltoja, jopa säälittävän
kokoisille ristikoille. Nykyään ollaan päästy yli miltei 80cm okserista ilman mitään
epäröintejä! Poni on kehittynyt todella paljon ja on saanut itseluottamusta.
Harmillisesti, en pääse menemään tällä enää valkassa, mutta onneksi omalla tunnilla
tulee hypeltyä herran kanssa paljon. Toivottavasti päästäisiin joulukisoissa sijoituksille.
Aladin olisi omasta mielestäni todella hyvä ensiponi. (jos voisin, ostaisin Aladinin heti)




Pina colada
Lumikin kanssa ollaan koettu todella paljon 4 vuoden aikana. Tähänkin hoitoponiin
olen ollut erittäin tyytyväinen, vaikkakin se testailee mun rajoja hyvinkin usein.
Olisi kyllä hauska päästä vielä viimeisen kerran tämän neidin kyytiin, mutta
uskon että tämä ajatus jää haaveiluksi.. Lumikin kanssa (samalla tavalla kuin Eetunkin)
jokainen päivä on erilainen. Välillä tämä neiti on ihanalla tuulella, rapsuttelee kättä,
korvat hörössä ja nuuhkii kaikki taskut namujen varalta, ja välillä on sitten
niitä päiviä, kun ei vaan mikään nappaa, ja kaikki ärsyttää.
Siltikin Lumikin kanssa olo tekee minut hyvälle tuulelle joka kerta. Lumikkikin on
opettanut minulle paljon ja nykyään tiedän kaikki sen metkut ja juonet.
Tämä on kyllä yksikertaisesti aivan ihana pieni otus!




Sessin Ilo
Ilo asustaa kaukana kaukana Kiuruvedellä, jota pääsen onneksi näkemään
joka kesä. Ilo on aivan mainio opetusmestari ja super ihana luonteeltaan, joskin hieman tammamainen. Tämäkin hevonen on opettanut mulle todella paljon.
Hoitaessa on aivan unelma, samoin ratsastaessa, vaikkakin onkin ihan kamala harjoitusravi.
Odotan innolla ensi kesää, että pääsen taas tämän ihanan suokin kyytiin.
Ilon kanssa on tullut onnistumisia paljonkin! Ollaan voitettu ainakin 2 leirikisat,
tunneilla on tullut paljon onnistumisia, kauneuskilpailuiden voittaja 2 vuotena peräkkäin
ja päästiin hyppäämään jopa n. 75cm! Ilo on aivan ihana tamma ja haluaisin omistaa senkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti