tiistai 31. toukokuuta 2016

Mitä mukaan leirille?

Ne ketkä eivät vielä tienneet, niin lähden taas kerran Kiuruvedelle Talli Taitaviin Kavioihin leirille. Tein samanlaisen postauksen viime vuonnakin, mutta tällä kertaa on vähän eri tavaroita. Leiri kestää 7päivää. (Lähden jo 5.6 junalla, mutta leiri alkaa vasta 6.6) Leiristä tulen tekemään taas postauksen ja yritän tehdä leirivideon.
Eiköhän aloiteta ja katsota mitä otan mukaani, kun lähden 7päiväksi pois kotoa.

1. Ratsastusvarusteet
Kypärä, 2 hanskat, turvaliivi, saappaat ja 2 raippaa.


2. Elektroniikkalaitteet
Kamera, puhelin, kuulokkeet ja laturit.


3. Peseytymisvälineet
Pyyhe, shamppoo, hoitoaine, suihkugeeli + uikkarit.


4. Yöpymistavarat
Peitto, tyyny ja lakana.


5. Muistiinpanovälineet
Penaali ja vihko, jonne kirjoitan ylös tunneista ja teorioista.


6. Kengät
Kumisaappaat ja tennarit


7. Kesävaatteita
2 toppia, 3 t-paitaa ja 2 shortsit.


8. Paksumpia vaatteita
3 hupparia, 3 pitkähihasta, lökärit ja "olohousut"


9. Ratsastusvaatteet
2 ratsastushousut ja 4 ratsastussukat


10. Alusvaatteet
Alushousuja, nilkkasukkia ja urheilurintsikat


11. Hygieniatuotteet
Meikit, meikinpoistoliinat, harja, ponnareita, aurinkorasva, hammasharja-ja tahna, dödö ja vanupuikkoja.


Oisko nää rästeilyt nyt tässä?

Sunnuntaina 29.5 äiti kerto että sillä on vielä 1 rästi. Joten nappasin ridakamat mukaan tallille toivoen, että mahtuisin jollekkin tunnille. Pääsin sitten 14-15 tunnille ja menin Ikellä pitkästä aikaa koulua. Alotettiin tunti tekemällä kunnon kulmat. Lisäsimme tehtävään pikkuhiljaa loivat kaariurat molemmille pitkille sivuille. Ikke oli tässä vaiheessa vielä aika laiska.
Sitten teimme samaa kevyessä ravissa. Ikke alkoi lopulta vertymään ja raviin saatiin kiva tahti. Vaihdoimme suuntaa ja siirryimme 2 pääty-ympyrälle. Ensin vain ravasimme hetken, jolloin Ikke alkoi rentoutumaan hieman, mutta vastusteli tosi paljon tuntumaa. Sitten siirryimme käyntiin ja teimme omatoimisia laukannostoja ympyrillä. Iken nostot oli tosi kivoja ja lennokkaita ja laukka pyöri hyvin. Otimme välikäynnit, jonka aikana vaihdoimme vasempaan, eli Iken parempaan suuntaan. Teimme samaa tehtävää kuin oikeassa kierroksessa. Ikke käytti takaosaa tosi kivasti ja rentoutui laukassakin pari kertaa. Mentiin hetki harjoitusravissa ympyröillä, jolloin Ikke oli tosi rento ja mukava. Aloimme keventämään ja siirryimme takaisin uralle loppuravailemaan. Tein paljon ympyröitä ja Ikke oli tosi kiva, rento ja jaksoi kantaa itsensä loppuun asti. Ikke oli tosi kiva.











sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Suunnitelmien muutoksia

Lauantaina 28.5 meidän piti hypätä ihan perus rataesteitä, mutta ope päättikin, että menemme hyppäämään maastoesteitä.
Menin "pitkästä" aikaa Ruutilla, enkä ollut ihan varma mitä tunnista tulisi. Nousin kuitenkin reippaasti selkään.
Alotettiin samantien verkka, mentiin kevyttä ravia molempiin suuntiin. Sitten siirryimme 2 pääty-ympyrälle ja otimme nopeat laukat molempiin suuntiin. Ruuti ravasi ja laukkasi kivasti. Sitten tulimme parit verkkahypyt pienelle ristikolle. Tämän jälkeen tulimme portaat kerran, ja lähdimme pellolle. Tulimme ensiksi pikkutukkia kerran, jonka jälkeen lisäsimme tehtävään mukaan ison tukin. Ruuti kiihdytteli paljon, joten nostin laukan vasta vähän ennen ekaa estettä. Sitten tulimme renkaat, jolta jatkoimme tukkikasalle. Ruuti hyppäsi ihan kivasti, vaikka taas menikin aika kovaa. Lopuksi tulimme ns okseritukkia, jolta jatkoimme renkaille. Ruuti kiihdytteli taas paljon, mutta pysyi silti käsissä. Loppuravailtiin pellolla isolla ympyrällä. Ruuti oli hauska, mutta ei kuulu lemppariponeihin.









perjantai 27. toukokuuta 2016

Aivan erilainen poni

Keskiviikkona 25.5 menin taas äidin tunnille, koska äiti ei itse päässyt. Menin pitkästä aikaa Nassella. Tuntia kohden oli aika paljon ennakkoluuloja, kun viime tunti meni aika päin honkia.
Alotettiin tunti itsenäisellä alkuverkalla käynnissä. Saimme mennä molempiin suuntiin, tehdä väistöjä, avoja yms. Nasse rentoutui heti ja laski pään kivaan pyöreään muotoon. Tein parit avot ja toiseen suuntaan väistöä. Nasse toimi tosi kivasti. Sitten siirryimme 2 pääty-ympyrälle ja siirryimme kevyeen raviin. Nasse nousi muodosta, mutta pysyi silti hyvin avuilla. Nasse rentoutui pari kertaa ravissakin. Menimme molempiin suuntiin ravia, kunnes aloimme nostamaan laukkaa. Nostimme laukkaa aina ympyrän avoimelta puolelta, keskihalkaisijan kohdalta ja laukattiin puoli ympyrää. Nasse alkoi ennakoimaan kauheasti, mutta silti kuunteli pidätteet läpi, niin saatiin parit hyvät nostot. Toiseen suuntaan Nasse toimi paremmin. Sitten otimme pienet välikäynnit. Niiden jälkeen tulimme takaisn pääty-ympyröille ja aloimme tekemään käynnissä väistöä, niin että väistimme ponin takaosaa ulospäin. Väistön jälkeen piti siirtää hetkeksi raviin. Nasse väisti tosi kivasti ja raviinsiirtymisissäkin käytti takaosaa hyvin. Toiseenkin suuntaan Nasu toimi tosi kivasti, pari kertaa mentiin liian kovaa väistössä, mutta muuten hyvin. Sitten muutimme tehtävää, että ravin sijaan, nostimme laukan väistön jälkeen. Nasse otti takajalat tosi hyvin alle ja laukka pyöri paljon paremmin kuin alkutunnista. Loppuravailtiin vielä ympyrillä, jolloin Nasse rentoutui taas vähäsen. Nasse oli super kiva tällä kertaa!




 









keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tarvitsenko nopeat lasit?

Ratsastettiin poikkeuksellisesti maanantaina 23.5 tämän viikon lauantain valkka. (28.5)
Omalla opella on viikonloppuna jotain menoa, joten siirsimme tuntia sen takia.
Mentiin samantien pellolle ja kävelimme alkukäynnit sen ympäri. Sitten tulimme pellolle ja aloimme ravaamaan keskellä peltoa ympyrällä. Aladin kipitti kauheasti eikä meinannut kuunnella pidätteitä. Sitten nostimme kaikki laukkaa ja laukkasimme hetken ympyrällä perusistunnassa. Aladin laukkasi tosi kovaa ja pidätteitä ei meinannut kuunnella ollenkaan. Vaihdoimme suuntaa ja sama verkka toiseen suuntaan. Aladin alkoi vähän kuuntelemaan, mutta silti meni aika kovaa. Sitten otimme parit verkkahypyt sille pienelle tukille. Pidätin aika kovaa, joten tuli vähän hassuja hyppyjä. Sitten tulimme renkaille pari kertaa. Aladin hyppäsi näillä kerroilla tosi kivasti ja lähti vähän kiihdyttämään ennen estettä. Sitten tulimme isoa "tukkikasaa" toisesta suunnasta. Aladin hyppäsi hyvin senkin. Viimeinen hyppy oli sitten "taloesteelle". Käytiin ensin näyttämässä poneille estettä, ja Aladin pelkäsi aika paljon aluksi. Sitten kun tulimme, olin itse tosi epävarma ja Aladin kielsi 2krt. Mutta lopuksi keräsin rohkeutta ja Aladinkin suostui hyppäämään. Kävelimme vähän pitemmillä ohjilla takaisin kentälle. Aladin oli tosi kiva, mutta itseäni jäi häiritsemään kun olin niin epävarma talolle aluksi.




lauantai 21. toukokuuta 2016

Kerta se on ensimmäinenkin

Tänään (21.5) käytiin valkassa hyppäämässä muutamaa maastoestettä. Alotettiin 15min aikasemmin, että kerettäisiin hyppäämään enemmän. Tehtiin kentällä nopea verkka, laukattiin molempiin suuntiin uraa pitkin kevyessä/perusistunnassa. Aladin oli aluksi taas aika pohkeen takana ja laiska, mutta parin kierroksen jälkeen alko vertymään.
Sitten tulimmr parit verkkahypyt yhelle esteelle jolla oli heinäpaalit alla. Aladin hyppäsi tosi kivasti. Sitten tulimme 1krt portaita laukassa. A tuli hyvin. Tämän jälkeen siirryimme pellolle. Tulimme ekan kerran hyvin pienelle tukille laukassa molemmista suunnista. Aladin meni kiltisti yli eikä epäröinyt ollenkaan. Sitten tulimme isompaa tukkia pari kertaa. Aladin tuli sillekkin kivasti ja reippaasti. Sitten tulimme sellasta "rengasestettä", jolle Aladin kielsi jo 5 metriä ennen estettä, kiellettiin 2krt kunnes aladin "uskalsi" hypätä sen, joskin vähän kovalla vauhdilla. Hyppäsimme parit kerrat sitä, kunnes lisäsimme tehtävään toisen tukin, joka oli ennen renkaita. Aladin hyppäsi tosi kivasti ja renkaatkin ylitti hyvin. Käveltiin takaisin kentälle ja tultiin kaartoon. Aladin oli tosi mukava taas kerran.






Omalla tunnilla aloteltiin estekautta ja mulle valikoitui tallin poneista vanha tuttu, Pirre. Pirrellä oon ehkä kerran tai kaksi hypännyt, joten aika paljon oli ennakkoluuloja tuntia kohtaan. Alotettiin tunti itsenäisellä alkuverkalla käynnissä molempiin suuntiin. Pirre oli yllättävän rento ja asettui tosi kivasti. Sitten siirryimme kevyeen raviin ja aloimme tehdä kolmikaarista kiemurauraa, joilla oli aina käännöskohdassa puomit. Pirre ravasi ihan mukavasti eteenpäin ja kuunteli apuja. Suoralla uralla oli tosi rento ja laski päätä alemmas. Sitten tulimme pareittain ristikkoa ravilähestymisellä, tarkoituksena saada poni alas laukassa. Pirre ei aluksi tajunnut ollenkaan tehtävää ja nosti väärää laukkaa, mutta iha ok meni. Sitten jatkoimme tehtävää niin, että jatkoimme ekalta esteeltä seuraavalle, tarkoituksena vaihtaa laukka esteen päällä ja kääntää uuteen suuntaan. Pirre ei vaihtanut laukkaa, ja siitä tulikin sellasita ihme sähellystä esteen jälkeen. Sitten lisäsimme kolmannen esteen (menimme kolmikaarisella näitä esteitä) ja taas piti vaihtaa laukka esteen päällä. Tässä vaiheessa ärsytti Pirren pään nostelu, etten jaksanut edes yrittää ratsastaa joten siitä tuli aika säheltämistä molemmilta. Hävettää vähän mun käytös, kun "suutuin" Pirrelle enkä ollut aina ihan nätisti pidättämässä siellä. Noh vika kerta meni ihan ok, kun meillä oli 4 estettä. Loppuraveissa Pirre oli taas tosi rento ja oli mukavasti avuilla. Pirre oli raveissa ihan mukava, mutta esteet meni niin päin honkia, että ihan hävettää. Ja toivon etten jatkaisi Pirrellä estekautta..











Tässä vielä tehtävästä jos joku ei tajunnut