maanantai 25. toukokuuta 2015

Täytyy olla mielipide!

Lauantaina meillä olikin ne rataharjoitukset.
Laitoin Aladinin kuntoon ja sitten kentälle.
Verkka meni yllättävän hyvin. Laukkaympyrät onnistuivat, samoin verkkahypyt.
Olimme toisena lähtölistassa. Alkurata meni todella hyvin.
Aladin laukkasi hyvin ja hypyt onnistuivat. 6 esteelle tuli melkein kielto
(joka näkyy videolla) Mutta onneksi Aladin hyppäsi yli.
Loppurata meni todella hyvin myös.
Mun tavoitteeni olivat: älä aja esteelle ja ei kieltoja.
Mun mielestä meni aika hyvin kokonaisuudessaan.
Piskukin oli tyytyväinen mun ja Aladinin rataan. :)
Saan jatkaa Aladinilla koulussakin, joka on hyvä, sillä tykkään siitä.

Verkkahyppy (ainoa kuva)


Omalla tunnilla menin Pötikällä ja menimme koulua.
Aloitimme ihan pysähdyksillä.
Pötikkä pysähtyi hyvin, mutta lähti liikkeelle laiskasti.
Sitten teimme pohkeenväistöjä.
Pötikkä väisti mukavasti, olisi voinut olla enemmän poikitusta. Siirryimme 2 pääty-ympyrälle.
Aloimme nostamaan laukkaa käyntiinsiirtymisen jälkeen.
Pötikkä laukkasi mukavasti. Jatkoimme muutaman kierroksen laukassa ympyröillä.
Pötikkä ei suostunut aluksi yhteistyöhön, vaan pukitteli koko ajan.
Kunnes laukkasi nätisti 2 viimeistä kierrosta.
Vaihdoimme suuntaa ja teimme ensin pohkeenväistöt tähän suuntaan.
Näinpäin Pötikkä meni hyvin. Menimme takaisin pääty-ympyröille.
Laukkasimme taas kaikki samaan aikaan.
Pötikkä laukkasi paljon paremmin kuin edellisessä kierroksessa.
Loppuravit meni hyvin. Pötikkä oli tosi kiva pitkän ajan jälkeen.

 Toi kieli :D


maanantai 18. toukokuuta 2015

Takaisin ihanuuden selkään

Lauantaina valkka oli enimmäkseen rataharkkoihin harjoittelua.
Aladin ei mennyt kauhean hyvin..
Aloitimme ihan käyntityöskentelyllä. Pysähtymisiä yms.
Aladin kuunteli hyvin siirtymisissä.
Sitten aloimme ravailemaan itsenäisesti kaarevia uria.
Seuraavaksi aloimme nostamaan laukkaa pitkille sivuille. Aladin nosti
hyvin ja laukka pyöri hyvin. Sitten teimme vielä laukassa kavalettia pari kertaa.
Nekin meni ihan hyvin. Aloimme hyppäämään. Hyppäsimme aluksi vain pystyä, kunnes
lisäsimme loput esteistä mukaan. Aladin meni välillä hyvin, välillä hyppäsi hassusti.
Ei ollut kyllä meidän parhaimpia tunteja.
Tällä viikolla (23.5) meillä on rataharjoitukset.

Tässä tää meidän rata




Menin taas rästille mun tuntia aikasemmalle tunnille.
Sain mennä Lumikilla ♥
Alkuravailimme itsenäisesti ympyröillä yms. 
Lumikki meni reippaasti ja ympyrät meni hyvin.
Sitten aloimme laukkaamaan toiseen päätyyn pääty-ympyrää.
Lumikki laukkasi tosi hyvin ja laukka pyöri.
Sitten aloimme hyppäämään. Tulimme ensiksi 2 estettä linjalla.
Mulla pidettiin koko ajan molemmat esteet ristikoina, koska Lumikki. :D
Lumikki hyppäsi tosi hyvin ja laukka pyöri esteiden välissä.
Lisäsimme halkaisijalle vielä pystyn. Sekin meni hyvin.
Loppuraveja emme kerenneet, mutta eihän se haitannut.
Lumikki oli taas kerran ihana ♥





Omalla tunnilla menin taas Nassella.
Teimme samoja tehtäviä kuin Lumikki-tunnilla.
Laukkaympyrät meni todella hyvin. Nasse meni nätisti, eikä ryöstellyt.
Hypyt meni myös todella hyvin. Nasse hyppäsi pehmeästi
ja laukka pyöri hyvin. Meidän tunti kerkesi mennä
loppuravit. Loppuraveissa Nasse meni välillä ehkä liiankin kovaa,
muuten todella hyvin meni. Nasse oli tosi kiva.




tiistai 12. toukokuuta 2015

2 Rästiä

Lauantaina ja sunnuntaina menin 2 rästiä.
Lauantaina menin mun tuntia edeltävälle tunnille, jolle sain Sunnyn
Hyppäsimme tälläkin tunnilla. Alkuravit meni todella hyvin.
Sunny oli kuulolla ja meni reippaasti eteenpäin.
Laukkasimme toiseen päätyyn pääty-ympyrää, joka onnistui Sunnyltä hyvin.
Aloimme hyppäämään. Tulimme ensiksi vain pystyä, jonka jälkeen
laukkaympyrä. Sunny hyppäsi kivasti ja laukkaympyrät onnistui.
Lisäsimme toisen pystyn ja sen jälkeen ristikon halkaisijalle.
Sunny meni todella hyvin. Tykkäsin kyllä kovasti.
Loppuraveissa Sunny meni todella hyvin.





Sunnuntaina menin rästille 16.30-17.30 tunnille.
Menimme koulua ja sain Nassen.
Aluksi teimme pysähdyksiä pitkille sivuille. Nasse ei kuunnellut kunnolla
vaan meinasi lähteä omia aikojaan eteenpäin.
Siirryimme isolle keskiympyrälle ja teimme siirtymisiä sillä.
Nasse alkoi jo vähän kuuntelemaan, mutta ei silti keskittynyt täysin.
Aloimme nostamaan laukkaa Heidin kohdalta ja laukattiin niin paljon kuin mahtui.
Nasse meni ekan noston nätisti, kunnes taas tämä säätäminen alkoi.
Sain mennä sitten yksin muutaman kierroksen keskiympyrällä laukkasiirtymisiä.
Tällöin Nasse kuunteli paremmin, kun se sai laukata enemmän.
Vaihdoimme suuntaa ja laukkasimme samalla tavalla vasempaan.
Tässä suunnassa meni paljon paremmin, kuin oikeassa kierroksessa.
Nasse odotti nätisti ja antoi hyvin kiinni laukan jälkeen.
Menimme loppuun vielä pohkeenväistöjä ja loivaan kiemuraa.
Vaikka tämä tunti ei mennyt todellakaan hyvin, tykkään silti Nassesta.




Miten meni näin omasta mielestä?

Lauantaina valkassa mentiin vieläkin esteitä.
Aluksi mentiin vain kevyttä ravia ympyröillä ja kaarevilla urilla.
Aladin toimi hyvin molempiin suuntiin.
Nousimme kevyeen istuntaan, siitä esteistuntaan ja nostimme laukkaa.
Laukkasimme kaikki samaan aikaan ympäri kenttää.
Laukassa piti nousta kevyeen istuntaan.
Aladin laukkasi todella reippaasti.
Jatkoimme vielä hetken ravissa uraa pitkin.
Sitten aloimme hyppäämään. Tulimme pienimuotoista rataa.
Pysty-pysty-okseri. Aladin tuli todella hyvin.
Okserille tuli aina vähän huono tie, joten hyppäsimme aina oikeasta reunasta.
Tulimme sitä muutaman kerran kunnes aika sanoi, että
loppuravien aika. Aladin oli todella hyvä viimeisissä
hypyissä. Loppuraveissa Aladin oli aika vauhdissa.
Nyt on vain 1 hyppykuva, koska poistin muut vahingossa.



Omalla tunnilla menin Nassella.
Hyppäsimme myös silläkin tunnilla.
Alkuraveissa Nasse tuntui jo tosi mukavalta.
Sitten nostimme laukkaa kaikki samaan aikaan ja laukkasimme
muutaman kierroksen ympäri kenttää.
Nasse laukkasi hyvin, mutta jouduimme pari kertaa vaihtaa paikkaa.
Sitten aloimme hyppäämään. Tulimme ensiksi vain pystyä, jonka jälkeen piti tehdä laukkaympyrä.
Nasse hyppäsi hyvin ja laukkaympyrät onnistui. Lisäsimme tehtävään
toisen pystyn seuraavalla pitkällä sivulla. Nasse onnistui tässäkin hyvin.
Otimme viimeisen esteen, joka oli halkaisijalla. Esteen jälkeen pti vielä
katsoa onko oikea laukka. Nasse meni todella hyvin.
Loppuravit ja käyntiin. Nasse oli todella kiva taas kerran ♥



Vähän kaukaa ;)

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Valkoiset ponit

Lauantaina meidän valkka alkoi poikkeuksellisesti jo puoli 10.
Mentiin hakemaan ruunia tarhasta, mutta ei saatu Aladinia kiinni.
Joten mun opettaja päätti, että menen tämän kerran Pirrellä.
Laitoin sen sitten kuntoon ja eikun kentälle.

Alkulämmittelimme ponit kevyessä ravissa kaarevia uria tehden.
Pirren ravi tuntui aluksi todella hassulta, kun ei tuolla tytöllä
ollut pitkään aikaan mennytkään.
Muuten meni hyvin molempiin suuntiin.
Sitten aloimme tulla ensin ravissa, sitten laukassa pääty-ympyrää jolla oli kavaletti.
Pirre kompuroi vähän ravissa, mutta laukassa onnistui hyvin.
Olin unohtanut kokonaan kuinka ihana laukka Pirrellä on.
Vaihdoimme suuntaa ja sama tehtävä toiseenkin suuntaan. Onnistui tämäkin hyvin.
Sitten aloimme hyppäämään. Teimme täysin samaa tehtävää kuin viime kerralla
Eli ensin laukkaympyrä, jonka jälkeen pysty. Sen jälkeen siirrettiin käyntiin.
Käynnistä uusi laukannosto ja halkaisijalla pysty ja okseri.
Okserin jälkeen vielä laukkaympyrä.
Tulimme ensiksi vain ekaa pystyä, kunnes jatkoimme koko radan.
Pirre hyppäsi tosi kivasti ja laukkaympyrät onnistui hyvin.
Loppuravit ja käyntiin. Tykkäsin Pirrestä.






Omalla tunnilla menin Nassella.
Hyppäsimme tälläkin tunnilla.
Alkuraveissa Nasse meni aika kovaa, ja tuntui ettei tunti mene hyvin.
Aloimme mennä toisessa päädyssä pääty-ympyrää kevyessä istunnassa.
Nasse meni hyvin. Aloimme nostamaan laukkaa tuolle ympyrälle.
Nasse kiihdytti jo paljon ennen ympyrää, joten en mennyt ympyrälle.
Sitten teimme vielä ympyrän laukassa, mutta piti laskea 3 laukka-askelta ennen puomia.
Sain Nassen rauhotettua ja menimme kerran. Onnistui hyvin.
Vaihdoimme suuntaa ja sama tehtävä toiseen suuntaan.
Tulimme tähänkin suuntaan vain kerran, kun herralla oli niin paljon virtaa,
ettei olisi pysynyt käsissä. Onnistui tosi hyvin näin.
Sitten aloimme hyppäämään. Tulimme toisella pitkällä sivulla 2 estettä, joiden välissä
piti laskea laukka-askeleet. Sisään piti tulla ravissa.
Nasse meni todella nätisti, ei kiihtynyt yhtään. Sain itsekin niitä askelia
laskettua. Tulimme muutaman kerran tätä tehtävää. Nasse onnistui hyvin.
Menimme hetken kevyttä ravia uraa pitkin. Nasse vähän kiihdytti pitkillä sivuilla, muuten meni hyvin.
Tykkäsin Nassesta vaikka kaikki ei mennytkään putkeen. Kun ei meillä
Nasun kanssa aina löydy kaikki nappulat.



Toi katse tuol puomissa :D