perjantai 27. tammikuuta 2017

Kysymyspostaus / vastaukset

Kaikki kysymykset ovat instagramista otettuja!

Mielipide Viikin ponikoulusta
Olen tykännyt todella paljon käydä siellä, Viikissä on ihanat ja opettavaiset ponit,
hyvät ja reilut opettajat ja hyvät tilat poneille. Muutama miinus kyllä löytyy,
sillä maneesi on aika pieni ja meillä hoitajilla on vähän huonossa kunnossa olevat tilat.
Mutta nämäkin saadaan varmasti kuntoon jossain vaiheessa!

Minkä ikäisenä aloitit ratsastuksen?
Aloitin 7 vuotiaana, eli 9 vuotta sitten

Kenellä menit ensimmäistä kertaa ikinä?
Tämmöistä on hyvin hankala muistaa, mutta veikkaisin jotain shettistä meidän tallilla.


Mielipide Ruutista
Ruuti on tosi hauska pullaponi ja olen tykästynyt siihen uudestaan.
Olen mennyt Ruutilla koulua, esteitä ja maastareita!

Pahin tippuminen?
Mun pahin tippuminen oli 2015 elokuussa Aladinilta päin estetolppaa


Poni jota kaipaat?
Kaipaan Kirsikkaa, minun entistä (ja ensimmäistä) hoitoponia. Kirsikka lähti eläkkeelle
2012 marraskuussa, enkä ole sen jälkeen sitä nähnyt. Kaipaan myös Markettaa,
jolla pääsin muutaman kerran menemään, poni oli tosi kiva.

Miten aloitit ratsastuksen?
Halusin kokeilla ratsastusta, koska äitini harrastaa sitä, se näytti todella kivalta
enkä ole päivääkään tätä päätöstä katunut!


Miksi aloitit juuri Viikissä?
Tämä on hieman hankala kysymys, sillä olen seurannut poneja Karlvikistä
Eriksnäsiin ja sieltä Viikkiin. Halusin vain jatkaa samojen ponien kanssa.

Kenellä menit ekana Viikissä?
Vastaan tähän kysymykseen siltä kannalta, että kenellä menin kauden ekan tunnin
sen jälkeen kun ponit olivat muuttaneet Viikkiin. Menin Eetulla.

Mielipide Aladinista
Kaikkihan tietävät, että Aladin on mulle hyvin rakas ja jos voisin, ostaisin
sen samantien. Aladin on niin ihanan symppis ja kiltti ruunaherra.


Mielipide Unista
Unilla olen päässyt menemään viimeksi 3 vuotta sitten :( olisi hauska päästä
vielä kyytiin, mutta en usko että se on mahdollista. Uni on hauska tammuli
ja ihanan kiltti hoitaessa, ainakin minun mielestä.

Tärkein/parhain muisto ratsastuksesta/tallilla?
Parhaimpia muistoja ovat olleet koulukisat 30.6 Nassella ja estekisat Ikellä 29.12.
Mutta myös synttäreitä olen viettänyt tallilla, ja se päivä oli kyllä ihana.


Jos pitäisi valita yksi poni mistä vaan niin kuka se olisi?
Äääh, tämä on vaikea, mutta jos pitäisi valita vain yksi, se olisi Aladin ehdottomasti.
Sillä olen juuri sopivan kokoinen sille ja se on vain niin ihana.

Kivoin tehtävä esteratsastuksessa?
Kivoimmat tehtävät ovat vinot linjat ja halkaisijalla olevat esteet.


Joku poni Viikistä millä et haluaisi mennä?
Tämä on myös vähän vaikea kysymys, sillä mulla ei ole suoranaista inhokkia,
mutta jos joku pitäisi valita, niin olisi varmaan Ramona, Aida tai Nelli.

Ensimmäinen lempiponi Viikistä?
Noh sehän oli silloin Kirsikka, mutta tämän lähdön jälkeen suosikiksi nousi Lumikki.

Korkein hyppäämäsi esterata?
Ratana olen hypännyt 75-80cm, mutta yksittäisenä olen hypännyt n.85cm


Sun tallisquad
Mun talliporukkaan kuuluu tosi paljon ihmisiä, joidenkin kanssa olen enemmän,
joidenkin vähemmän: Anni S, Metti, Pinja, Meeri, Aliina, Petra, Melika, Ulle,
Venla W, Jerus, Dalaal, Venla S, Iris, Taika, Jessica, Anriella, Nea ja Miitta.

Este, koulu vai kenttä?
Kyllä mä taidan olla esteratsastaja, mutta ei sitä tiedä jos musta tulisi kenttäratsastaja,
sillä rakastan maastoesteitä ja täysiä menemistä!


Kiitos kysymyksistä instassa, tänään tulikin hieman erilaista postausta kuin yleensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti