maanantai 16. marraskuuta 2015

3 years Tia ja Lumikki

Tasan 3 vuotta sitten oli hoitajakokous. Entinen hoitoponini Kirsikka oli 2 kuukautta sitten lähtenyt eläkkeelle. Halusin uuden hoitoponin.
Sama kysymys pyöri päässäni: "kenet haluan?" Hoitajakokouksessa piti sitten päättää ketä alkaisin hoitamaan. Sain Lumikin hoitsuksi, vaikka ratsastuksenopettajani sanoi, että olisin liian pieni.
Kun kokous loppui, kävelin tallin oikeaan reunaan, kahdeksannelle karsinalle ja näin pienen harmaanvalkoisen risteytysponin karsinan nurkassa. Katsoin ponia hetken ja sitten sanoin hiljaisella äänellä: "hei lumikki, sait uuden hoitajan."
 Pääsin Lumikilla ensimmäisen kerran ridaamaan jo pari viikkoa hoitamisen aloittamisen jälkeen. Lähenimme Lumikin kanssa paljon ja aloin luottamaan siihen ja se minuun.



Tuntuisi kuin meidän välillä olisi joku yhteys.
Nämä 3 vuotta Lumikin kanssa on ollut ihania. Vaikka olisi huono päivä, aina sen kanssa haluan olla. Ja vaikka olen liian pitkä Lumikille, haluan sillä silti vielä päästä menemään joskus. Hoidan tällä hetkellä 2 ponia, molemmat yhtä tärkeitä, vaikka ylistänkin aina Lumikkia.
Olen erittäin onnellinen, että aloin silloin 3 vuotta sitten hoitamaan sitä pientä takkutukkaista ja kaikkien pelkäämää poniristeytystä. Lumikki on kehittynyt huimasti siitä kun se tuli. Toivon todella, että meidän yhteinen matkamme jatkuu vielä pitkään.






https://youtu.be/LBRbVQG8ba4
Tossa linkissä on pari vuotta vanha Elsan tekemä video Lumikista ja musta.

2 kommenttia:

  1. Mistä tiedät että Lumikki luottaa sinuun? Haluasin vain tietää ;) Ja onnea teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillon ku alotin sen hoitamisen, se yritti puolustaa itseään koko ajan. Se näykki ja puri. Nykyään se on ihan nätisti karsinassa ja välillä rapsuttelee mun kättä. Kiitos kommentista :)

      Poista