tiistai 28. kesäkuuta 2016

Koulukurssi

Tällä viikolla on Viikissä käynnissä kisaviikko. Osallistun itse kaikille 3 kursille ja kaikkiin 3 kisoihin. Ma-ti oli koulukurssi.
Sain mennä sen Nassella, jolla menen myös koulukisat 29.6.
Maanantai:
Kävelytettiin poneja 5min ennen tunnin alkua, sillä tuntimme kesti vain 45min. Kun noustiin selkään, otettiin samantien ohjat tuntumalle ja teimme pysähdyksiä uralla. Nasse kuunteli hyvin. Sitten siirryimme keskiympyrälle, jolla työskentelimme koko tunnin. Teimme väistöjä, niin että väistimme takaosaa ympyrältä ulospäin. Nasse väisti tosi kivasti ja oli muodossakin hyvin molemmissa suunnissa. Sitten siirryimme kevyeen raviin, jolloin N kipitti aikamoista vauhtia, pikkuhiljaa kuitenkin rauhottui. Molempiin suuntiin Nasse taipui ja asettui hyvin ja oli kivan rento. Siirryimme hetkeksi käyntiin, jolloin meidän opettaja tuli tekemään tuntumaharjoituksen. Tämän jälkeen Nasse oli hyvin avuilla ja kivan rento. Sitten siirryimme harjoitusraviin ja teimme väistöjä ravissa. Nasse väisti tosi kivasti, joskin välillä tuli liikaa poikitusta. Aloimme tekemään laukannostoja väistöistä. Nasse alkoi ennakoimaan, joten välillä tein pitkään väistöä, kunnes sain sen kuuntelemaan. Muuten oli mukava laukka molemmissa suunnissa. Molempiin suuntiin laukattiin hetki ihan koko ympyrää. Nasse kiihdytteli, mutta tuli takaisin heti pidätteestä. Loppuraveissa Nasse rauhottui tosi hyvin ja rentoutui kivasti. Nasse oli super hyvä, jos ei lasketa muutamaa innostumista.
















Tiistai:
Sama juttu, kuin maanantaina eli käveltiin ponien kanssa 5min ennen tuntia. Alotettiin pysähdyksillä taas. Nasse kuunteli taas hyvin ja oli rentona. Siirrettiin kevyeen raviin ja teimme itsenäistä alkuverkkaa molempiin suuntiin. Nassen ravi oli tosi hyvä. Ei liian nopea, eikä liian hidas. Ja poni oli rentona. Sitten teimme pätkiä meidän kouluradasta. Nostimme laukkaa H:n ja S:n väliltä, teimme laukassa keskiympyrän ja jatkoimme laukassa kokorataleikkaan. Nasse laukkasi tosi kivasti ja oma istuntanikin oli ihan jees. Toiseen suuntaan teimme sitten C:n kohdalta laukannoston, keskiympyrä laukassa ja lävistäjä laukassa. Nasse nosti ekalla kerralla väärän laukan, mutta korjasin nopeasti. Tokalla kerralla kun tultiin, meni hyvin. Sitten menimme radan alkupäästä olevan lävistäjän, jolle piti tehdä ravilisäys. Nasse rikkoi pari kertaa laukalle, mutta vika kerta meni tosi hyvin. Loppuraveissa Nasse rentoutui super hyvin! (Mutta tästä ei yllätys ole kuvia) Nasse oli tosi kiva, vielä parempi kuin maanantaina. Sain maanantailta pari videopätkää, lataan ne tänne perjantaina.












2 kommenttia:

  1. Nassehan näyttää todella kivalta! Toivotaan että kisat menee hyvin, äläkä sitten unoha rataa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Nasse on hieno! Joo ei hätää, en unoha rataa :D

      Poista