sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pidätteet hallussa vai mitenkäs se olikaan?

Eilen (19.3) menin taas tuttuun tapaan valkan Aidalla. Alotettiin tunti taas pohkeenväistöillä uran sisäpuolelta uralle.
Aida väisti oikeeseen kierrokseen paremmin kuin vasemalle. Aida kipitti myös tosi paljon alussa, joten piti taas tehdä 10000 pidätettä. Sitten siirryimme kevyeen raviin ja teimme kolmikaarista kiemurauraa ravissa. Aida ravasi hyvin, ei kipittänyt eikä ollut laiska. Sen jälkeen siirryimme harjoitusraviin ja teimme molemmille pitkille sivuille askeleen muunnoksia. Toisella pitkällä sivulla tehtiin 2 lyhennytpätkää ja toisella 1 pidennys.
Aida pidensi ihan hyvin, mutta lyhennyksissä se vain juoksi alta taas.
Sitten siirryimme 2 pääty-ympyrälle ja teimme laukkaa niin että laukkasimme 5 askelta ja siitä takaisin käyntiin. Aidahan ei kuunnellut pidätteitä ollenkaan vaan kipitti mun alta pois, eikä suostunut laukan jälkeen siirtymään käyntiin. Mutta laukannostot onnistui kyllä ihan hyvin.
Teimme tätä molempiin suuntiin.
Lopuksi teimme taas hiukan raviväistöjä molempiin suuntiin.
Aida väisti taas oikealle paremmin kuin vasemmalle. Emme kerenneet taaskaan loppuravata. Aida oli ihan mukava, mutta olisi voinut mennä paremminkin.





Omalla tunnilla menin taas Ikellä.
Tehtiin aluksi ihan pysähdyksiä ja liikkellelähtöjä. Ikke kuunteli hyvin pidätteet ja lähti reippaaati eteenpäin. Sitten siirryimme 2 pääty-ympyrälle ja asetimme poneja käynnissä ja kevyessä ravissa. Ikke oli aluksi tosi jäykkä eikä oikeen asettunut ollenkaan. Ravasimme molempiin suuntiin. Sitten teimme vähän laukkatyöskentelyä. Nostimme aina ympyrän avoimelta puolelta ja laukkasimme puoli kierrosta. Ikke alkoi ennakoimaan ja teki jotain omaa väistöä, joten piti olla aika napakat pidätteet ja sisäpohke kiinni. Mutta laukka pyöri tosi kivasti. Sitten siirryimme uralle ja harjoitusraviin, sai nostaa jalustimet kaulalle. Teimme toisella pitkällä sivulla voltteja ja toiselle pitkälle sivulle tehtiin käynnissä pohkeenväistöä. Ikke oli vasempaan suuntaan aika huono, mutta oikealle Ikke väisti tosi hyvin. Ikke rentoutui todella kivasti niillä ravivolteilla.
Loppuravailtiin niillä 2 pääty-ympyrällä.
Ikke rentoutui lopussa tosi kivasti, kun muut oli siirtänyt käyntiin, jatkoin vielä 2 kierrosta kevyessä ravissa jotta saisin Ikkeen vielä kerran mukavan tuntuman ja rentouden, ja sitähän sain. Ikke oli paljon kivempi tällä kertaa kuin viimeksi.







2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla ja hienosti meet poneilla :) minkätasoinen toi tunti on? Ja minkä tasonen itse oot? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) olen jatko 3 tunnilla (eli n. HeC tasonen tunti) itse olen HeC-HeB, mutta osaan vähän HeA:n juttuja :)

      Poista