lauantai 20. helmikuuta 2016

Jos nyt kerrankin onnistuisimme

Lauantaina menin tavalliseen tapaan Aidalla valkan.
Aluksi teimme muutamia pysähdyksiä, joissa Aida kuunteli ihan hyvin.
Sitten siirryimme ympyräkahdeksikolle ensin käynnissä, sitten ravissa.
Aida oli todella jäykkä oikealle, joten tein muutamat pohkeenväistöt.
Ravissa Aida ei kipittänyt kauheasti ja tahti säilyi.
Sitten teimme laukannostoja ympyräkahdeksikolla ja lyhyiden sivujen
keskelle tehtiin laukassa suuri voltti.
Aida alkoi ennakoimaan nostoja, joten tein pari kertaa niin, etten
nostanut ollenkaan laukkaa. Muuten meni ihan hyvin.
Menimme vähän aikaa uralla ja teimme 2 kulmaan voltit.
Aida asettui ihan hyvin volteilla, vähän hidasti ravia.
Sitten menimme "keskiympyrälle" joka oli tehty neliöksi.
Teimme siinä käynnissä etuosakäännöksiä.
Aida meni vasempaan suuntaan paremmin kuin oikeaan.
Siirsimme raviin ja jatkoimme uralle.
Teimme itsenäisen loppuverkan, Aida rentoutui jopa oikeassa kierroksessa.
Aida oli tällä kertaa yllättävän mukava ja yhteistyöhaluinen.












Omalla tunnilla sain mennä "pitkästä" aikaa Aladinilla.
Alotettiin ihan perus alkuverkalla, ravailtiin uralla ja tehtiin aika itsenäistä.
Sitten tultiin ravissa puomeja kevyessä istunnassa. Toisella pitkällä sivulla mentiin
kavaletin yli kevyessä ravissa.
Aladin oli aika laiska puomeilla, joten piti paljon patistaa.
Sitten tulimme yksitellen laukassa suuri voltti kavaletin.
Aladin oli tosi laiska, eikä hypyt ollut mitään hienoja.
Sitten alotettiin hyppäämään 3 esteen innareita ravissa.
Aladin oli tosi laiska, joten piti raipalla näpäytellä paljonkin. Ekan kerran jälkeen
laitettiin ohjat solmuun ja tultiin ilman toista kättä esteet.
Annoin Aladinille aika "pitkät" ohjat jotta se olisi rento.
Lopuksi tulimme muutamat kerrat ilman molempia käsiä.
Sain tulla laukassa, jotta Aladin hyppäisi paremmin, ja niinhän se hyppäsikin.
Loppuravailtiin keskiympyrällä. Aladin oli super kiva.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti