sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Koulutreenejä, kisoja sekä suokki

Maanantaina 12.2 jatkettiin Kukan kanssa treenailuja kisoja varten. Kukka oli ihan jees,
laukassa kaahotti aikalailla, kun oli viikonlopun jäljiltä paljon virtaa.

14.2 keskiviikko aamuna menin vielä Kukan ennen illan kisoja, jotta saisin ylimääräistä
energiaa purettua pois. Kukka oli tällä kertaa aika kamala tunnilla, säikkyi kaikkea,
juoksi alta ja oli todella vahva. Putosin myös ekan kerran Kukalta (ja ekan kerran Hinkulassa)
tunnin aikana. Kukka säikähti jotakin ja otti ison loikan vasemmalle ja minä sitten
päätin mennä tutkimaan maneesin pohjaa. Noh, takaisin selkään ja kurinpalautus.
Kurinpalautuksen jälkeen neiti olikin todella hyväntuntuinen.

Illalla kisoissa näytin verkassa Kukalle kouluaidat ja menin aika paljon laukkaa,
sillä neidillä oli vieläkin paljon energiaa. Pätkittäin Kukka oli tosi hyvä.
Radalla sitten vähän jännittyi ja ja kyttäili vähän kaikenlaista, mutta kun miettii, että
Kukalla ei ole paljoa kisakokemusta, ja se on luonteeltaan sellainen kyttäilijä, niin
meidän rata sujui aika hyvin. Prosentteja tuli 58.3% joka oli ihan hyvä tulos mulle.
Tästä suunta on vain ylöspäin!






Seuraavalla viikolla ma 19.2 päästiin pitkästä aikaa aamulla ajamaan! Ajoin Teuvolla ja mentiin
jäällä kähö (käynti-hölkkä) Teuvo oli ihan super ajaa, eikä muakaan jännittänyt yhtään.
Pakkasta oli rapiat -24 (muistaakseni) mutta ei tuntunut missään, kun oli tarpeeksi päällä!

Iltapäivällä mentiin ratsastamaan ja yllätys yllätys menin Kukalla.
Neiti oli alkuun tosi kiireinen, mutta kun tehtiin avoja käynnissä ja ravissa, niin
Kukka oli tosi hyvä ja loppuun meni sitten aika hyvin! Laukassa edelleen mentiin aika kovaa.

22.2 Torstaina meillä oli Hinkulassa iltakisat, mutta kerkesimme ratsastamaan
ennen niitä kentällä ja menin Veikolla. Ei viititty ottaa Kukkaa kentälle sähläämään, joten
otin siksi Veikon. Suoraan sanottuna Veikko ei ollut kauhean hyvä, hirveän laiska
ja todella jäykkä. Itse ratsastin tosi huonosti, kun jalat taas kipuili ja Veikon koulusatula
on erittäin epämukava. Mutta laukassa tuli hyvää pätkää, kunhan itse maltoin
keskittyä ja ratsastaa kunnolla.


Lauantaina 24.2 käytiin Iinan kanssa Kiuran (Kiuruveden ratsastajat) tunnilla Hinkulassa.
Menin Veikolla ja nyt aiemmasta viisastuneena otin kannukset mukaan.
Tunnilla tehtiin ympyröitä ja voltteja kaikissa askellajeissa (videolla näkyy mitä teimme)
Veikko oli paljon parempi kuin torstaina. Itsekin pystyin paremmin ratsastamaan, sillä
otin estesatulan, joka on paljon mukavampi kuin koulusatula.
















Hieno tilannekuva, kun vaihdettiin suuntaa ja olin vaihtamassa raipan puolta, joten Veikko käytti tilaisuuden hyväksi ja veti pään pitkälle alas :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti