sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kevätkauden 1 tunti

Maanantaina aloitettiin uusi kausi, joten lauantaina oli ensimmäinen tunti.
Yllätyksenä, sain mennä pitkästä aikaa Spiritillä.
Alotettiin tunti katsomalla taas istunnat hyviksi.
Sitten siirryttiin ja verkattiin normisti.
Sitten ruvettiin tulemaan toiselta pitkältä sivulta
keskihalkaisijalle ja pysähdys siihen.
Ensin käynnistä, sitten testattiin ravista.
Spirit pysähtyi todella hyvin.
Käynnistä, että ravista.
Liikkeelle lähtö oli aluksi hieman löysää, mutta sitten se alkoi toimimaan.
Se saattoi osakseen johtua siitä, kun en ollut kyseisellä ponilla pitkään mennyt.
Sitten alettiin nostamaan laukkaa pitkille sivuille.
Spirit nosti laukan hyvin ja pyöri tosi hyvin.
Loppuravit ja käyntiin.
Tykkäsin Spiritistä.
Kuvat on tällä kertaa Jessican kameralla, joten en niitä saa. :(
Mutta tässä pari kuvaa musta ja Eetusta. <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti