tiistai 5. heinäkuuta 2016

Lusahtelevat JummiJammit 2k16

Toi otsikko saattaa olla hieman outo, mutta se on meidän inside juttu. Elikkäs, olin taas Kiuruvedellä leirillä. Lähdin taas päivää aikaisemmin, koska pitkä matka. 5.6 sitten lähdin junalla kohti Keski-Suomea. Leiri oli 7päivää pitkä, 6.6-12.6. Tää postaus on aika pitkä, mutta toivon että jokainen jaksaa lukea alusta loppuun asti, sillä lopusta löytyy leirivideo tältä viikolta. Yritän kertoa mahdollisimman lyhyesti tunneista.

Maanantaina 6.6 kun kaikki olivat tulleet, saimme kuulla ensimmäisen tunnin, koulutunnin hevosjaot. Pääsin menemään aivan uudella tuttavuudella, nimittäin Muru nimisellä zemaituka-ponilla!
Alotimme tunnin itsenäisellä alkuverkalla kevyessä ravissa molempiin suuntiin. Muru tuntui tosi energiseltä, mutta ihan mukavalta. Tämän jälkeen saimme tehdä itsenäisesti laukkatyöskentelyä ja suoraan sanottuna, en tykännyt Murun laukasta ollenkaan. Poni kaahotti ja tahdista ei ollut tietoakaan. Siirryimme harjoitusraviin ja teimme kolmikaarista. Muru alkoi pikkuhiljaa rentoutumaan, ja itsekin aloin tuntemaan selässä ettei se juoksekkaan enää alta. Muru oli loppujen lopuksi ihan mukava poni alkujen epäonnistumisten jälkeen.








Käytiin syömässä ja mentiin taas ratsastamaan. Tällä tunnilla oli puomikoulua. Menin Kamulla. Tämä hevonen oli kiva valinta, koska se vaikuttaa mukavalta. Aloteltiin taas itsenäisellä alkuverkalla molempiin suuntiin kevyessä ravissa. Kamu oli aika rennon oloinen, mutta ei kantanut omaa päätään, vaan painoi kädelle. Tultiin parit kerrat muutamille puomeille ravissa keventäen. Teimme itsenäistä laukkatyöskentelyä. Kamu teki hyviä nostoja ja kun muistutin raipalla takajalkoja, laukka pyöri kivasti. Sitten tehtiin parit puomitehtävät, tultiin "linjaa" jonka jälkeen pysäytys. Tämä meni hyvin. Sitten tulimme puomeille joilla oli tosi lyhyet välit, piti lyhentää ravia. Kamu lyhensi tosi hyvin ja nosti jalkojaan kivasti. Loppuraveissa Kamu oli paljon rennompi ja kantoi itseään paremmin. Kamu oli mukava.


Tiistai 7.6
Aamulla oli vuorossa hevosjalkapalloa. Saimme mennä ilman satulaa ja sain Ilon!! Olin odottanut niin paljon, että saisin ratsastaa Ilolla. Samantien kun nousin selkään, tajusin että pylly tulee kuolemaan, koska Ilon selkä on aivan järkyttävän tuntuinen. Kuitenkin sitkeänä päätöksessäni pysyin ja alotettiin tunti. Alkuravit molempiin suuntiin. Ilo oli kivan rento ja eteenpäinpyrkivä. Itsenäiset laukat molempiin suuntiin. Onnistui hyvin. Ilo käytti koko kroppaansa hyvin nostoissa ja rentoutui laukassakin pari kertaa. Sitten aloitettiin pelaamaan. Pelasimme aika pitkään, kunnes saatiin tehtyä maali, joka jäi pelin ainoaksi maaliksi.










Tiistaina ei ollut toista ratsastustuntia, vaan kävimme heinäkärryajelulla.

Keskiviikko 8.6
Ekalla tunnilla oli vuorossa esteitä ja pääsin menemään Ilolla. Aloteltiin kevyessä ravissa molempiin suuntiin verkkaa. Ilo oli taas mukavan rento ja reipas. Otimme molempiin suuntiin laukkaa kevyessä istunnassa ympyrillä. Ilo nosti kivasti ja laukan tahti säilyi hyvin. Otettiin verkkahyppyjä vähän kaarevalla linjalla. Ilon hypyt oli tosi outoja, mutta pikkuhiljaa aloin pysymään mukana. Sitten tulimme kahdeksikkona 2 vinoa linjaa muutaman kerran. Ilo hyppäsi ihan hyvin, mutta itse säädin vähän omiani. Loppuraveissa annoin Ilolle vähän ohjaa, jotta se voisi laittaa päätään alemmas. Ilo oli ihan mukava, mutta olisi voinut mennä paremminkin.





Toisella tunnilla oli vuorossa poniagilityä.
Menimme pressun yli ja ali, hyppäsimme esteitä, pujottelimme. Meillä oli hauskaa. Näitä tunnelmia näkyy sitten leirivideossa.

Torstai 9.6
Ekalla tunnilla hypättiin taas ja sain uudestaan Ilon. Alkuverkattiin molempiin suuntiin kevyessä ravissa ja lopulta kevyessä istunnassa. Sitten otettiin yhteen päätyyn pääty-ympyrä, jolla piti laukata kevyessä istunnassa. Sitten nostettiin jalustimet kaulalle ja tulimme pari kertaa keskiympyrällä laukassa ristikon yli. Hypyt onnistui kivasti, paitsi jäin vähän kädellä vetämään. Tämän jälkeen otimme jalustimet takaisin jalkaan ja tulimme muutaman kerran portille. Ilo hyppäsi hyvin. Tämän jälkeen tulimme pientä rataa. Pieni pysty, suuntaavaihtava portti ja toinen pysty. Rata meni hyvin ja Ilo hyppäsi tosi kivasti. Loppuravit meni hyvin.








Toisella tunnilla meillä on "jumppatunti" ja saatiin mennä ilman satulaa. Sain mennä Allilla! Alkuravailtiin molempiin suuntiin itsenäisesti. Alli tuntui aluksi tosi laiskalta, mutta vertyi pikkuhiljaa. Otettiin laukkaverkkaa itsenäisesti molempiin suuntiin. Alli laukkasi hyvin ja laukan tahti oli hyvä ja nostoissaAlli käytti takaosaa hyvin. Sitten tultiin muutaman kerran 2 kavalettia pitkällä sivulla. Saatiin hyviä hyppyjä, vaikkakin Alli innostui. Sitten aloitettiin "jumppaamaan" teimme maailmanympärysmatkaa, olimme väärinpäin selässä ja mentiin kevyessä istunnassa. Loppuraveissa Alli rentoutui vähäsen. Alli oli super kiva.














Perjantai 10.6
Aamutunnilla oli vikellystä. Vikellettiin Ilolla ja Hepulilla. Tästä on vaikee sanoo mitään, mutta meillä oli hauskaa. Kävin molempien selässä ja olin väärinpäin, nostin jalat ylös, laukkasin ilman käsiä yms. Näkyy lisää leirivideossa.










Toisella tunnilla oli taas puomikoulua ja menin taas Kamulla. Alkuravailtiin kevyttä ravia molempiin suuntiin. Kamu oli aika huono, ei asettunut melkein ollenkaan ja ravin tahdista ei ollut tietoakaan. Istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkoimme itsenäistä työskentelyä. Kamu alkoi rentoutumaan ja oli tosi kivassa muodossa. Otettiin itsenäisiä laukkatyöskentelyjä molempiin suuntiin. Aluksi oli paljon hakemista, mutta pikkuhiljaa laukkakin alkoi sujua. Siirryimme käyntiin ja tulimme keskihalkaisijalle ja teimme siksak väistöä. Kamu ei väistättänyt melkein ollenkaan, mutta parit hyvät askeleet tulivat. Tehtiin samaa hetki ravissa, jolloin Kamu juoksi alta. Loppuraveissa Kamusta tuli super rento, eikä painanut kädelle! Kamu oli tosi kiva, jos väistöjä ei lasketa. Tältä tunnilta ei ole kuvia.

Lauantai 11.6
Aamutunnilla oli vuorossa koulua. Meidän olisi pitänyt mennä maastoon, mutta huonon sään takia jäimme sisälle. Sain pyynnöstäni mennä Ilolla. Alkuravattiin molempiin suuntiin itsenäisesti. Ilo oli jo tässä vaiheessa super rento ja kuuliainen. Otettin taas itsenäiset laukat molemmissa suunnissa. Ilon nostot oli hyviä ja laukassa oli hyvä tahti. Tämän jälkeen teimme avotaivutuksia. Tulimme molemmilta pitkiltä sivuilta ns loivan kaariuran jonka tiellä tehtiin avotaivutusta. Ja vaihdoimme suuntaa aina keskihalkaisijalta. Ilo teki avot super hyvin ja pysyi muodossakin koko ajan. Ilo oli taas loppuraveissa ihanan rento ja mukava. Ilo oli aivan super, niin kuin aina!










Toisella tunnilla oli vuorossa leikkitunti, jonka menin Kamulla. Kaikki muut meni ilman satulaa, mutta koska Kamun selkä näytti aika järkyttävältä ja pyllyni oli vieläkin kipeä Ilon selästä, päätin ottaa satulan. Aluksi taas ravattiin molempiin suuntiin kevyessä ravissa. Kamu ei taaskaan meinannut asettua ja oli pohkeen takana. Taas kerran itsenäiset laukat molemmissa suunnissa. Kamun nostot olivat hyviä ja laukka pyöri kivasti. Sitten oli viestiä, pelattiin 3krt eri joukkueissa. Sitten leikittiin talli palaa ja peiliä lopuksi. Itse en tykännyt leikkiä ja Kamukin vaikutti kyllästyneeltä. Loppuraveissa se rentoutui taas kivasti. Annoin sille vähän pidempää ohjaa, jotta se saisi venyttää itseään.






Sunnuntai 12.6
Aamutunnilla, joka oli meidän viimeinen kunnon tunti, pääsimme hyppäämään. Ja pääsin testaamaan Kamua esteillä. Alkuverkattiin itsenäisesti molempiin suuntiin ja käytin paljon kevyttä istuntaa ja siirtymisiä, jotta saisin Kamu kuulolle. Otimme muutamat laukat molempiin suuntiin. Kamun laukka alkoi pikkuhiljaa pyörimään ja tavoitteenani olikin saada laukka pyörimään ja että Kamu ottaisi takajalat alle paremmin, jotta hyppääminen onnistuisi paremmin. Sitten otimme parit verkkahypyt pienelle portille. Kamu hyppäsi joka kerta läheltä, mutta hyvin. Sitten tulimme pari kertaa okserille. Tämäkin onnistui hyvin. Sitten meijän opettaja oli päättänyt että teemme "rataharjoitukset" joten teimme pitkän radan. (Jota en ala tässä selittelemään, vaan piirrän teille sen) Kamu hyppäsi joka kerta tosi läheltä, pari kertaa hyppäsin itse ennen sitä, mutta muuten meni ihan hyvin. Saatiin itse valita korkeus, menin 70cm. Kamu oli loppujen lopuksi ihan mukava. Tältä tunnilta on vain 2videota, jotka näkyvät leirivideossa.

Sitten olikin vuorossa vikan ratsastuskerran vuoro, eli leirikisat.
Leirikisoista en paljoa selittele, piirrän radan tähän alle. Päästiin Ilon kanssa tällä kertaa sijoutuksille, oltiin 2. Saatiin sininen ruusuke. Tein Ilolle sykerötkin. Itse kisoista ei ole kuvia. Ilo oli hieno!

Meijän leiri oli itsessään super hauska!!
Tässä vielä pari kuvaa ennen kuin päästän teidät videon pariin 😉







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti