perjantai 1. heinäkuuta 2016

Estekisat 30.6

Mulla ja Aladinilla oli sitten vuorossa meidän ekat estekisat. Ollaan kerran menty esterataharkat, mutta ei koskaa kisoja.
Olin hyvin innostunut radasta ja ponista, sillä estekurssilla oli sujunut niin hyvin. Meidän ratana toimi B-merkin esteet, mutta koska meillä on vähän estekalustoa, 2 viimeisintä estettä ei ollut mukana.
Verkassa Aladin oli jotenkin vähän outo, sen verkkahypyt oli outoja ja muutenkin se tuntui laiskalta. Noh, lähdin kuitenkin hyvillä mielin radalle. Eka este sujui ongelmitta, samoin linja meni hyvin.. Sitten kävikin niin, että suuntaavaihtavan sarjan tokalle esteelle päätti A kieltää. Tultiin uudestaan ja tuli uusi kielto. Joten meidät hylättiin sitten. Sain kuitenkin jatkaa radan loppuun, hyppäsin uudestaan sarjan, jolloin tuli kiva hyppy. Ympyrä meni hyvin, samoin innarit. Todella harmittaa kun poni päätti kieltää. Uskoisin, että kieltely johtui edessä olevasta suuresta yleisöstä. Mutta olen silti ylpeä Aladinista, sillä treenit meni todella hyvin ja muut osat radasta meni hyvin. Onneksi on vielä kenttäkisat, jossa toivottavasti päästään C-merkin esteistä läpi.









1 kommentti:

  1. No onnea kenttäkisaan, sillä estekisat oli mitä oli.
    Tässä muutamia havaintojani sinun ja ponisi videosta. Toivon sinun lukevan ja laittavan ne mietintämyssyyn, josko niistä olisi apua vastaisuuden varalle.

    Oletko koskaan miettinyt mitä myötääminen oikeastaan tarkoittaa ja miten se vaikuttaa hevoseen kokonaisvaltaisesti?

    Käytännössä myötääminen on mielentila. Jos hevonen "myötää" niskastaan jännittyneenä tai pakotettuna, sen myötääminen näyttää varsin mekaaniselta, silmät ja sieraimet ovat kireät, hevonen aukoo suutaan ja pureskelee kuolainta. Lisäksi se saattaa keikuttaa päätään ylös- alassuunnassa, sekä heiluttaa, ravistella häntäänsä.
    Näin taisi ponisi tehdä?

    Jotta hevonen voisi myödätä pehmeästi ja rennosti sekä niskastaan, että koko kehostaan, sen tulee ymmärtää missä asennossa paine loppuu ja saada työskennellä kyseisessä asennossa häiriöttä. Näin olisit saanut apusikin läpi helpommin ilman riuhtomista.

    Lisäksi tuntuman ollessa epätasainen tulee ratsastajan ohjasotteista hyvin helposti epätarkkoja. Lisäksi kuolaimen aiheuttama paine hevosen suussa tiettävästi aiheuttaa paljon erilaisia terveydellisiä haittoja...mutta niistä toisella kertaa.

    Hevonen, joka on peloissaan ryntää ja juoksee ratsastajan alta. Mieleltään tyyni hevonen ei kiirehdi, se ei ryntää esteelle, vaan liikkuu iloisesti ryntäämättä tahdissa eteenpäin. Näin iloisesti ei liikkunut ponisi.

    Ryntäävä hevonen pelkää usein jotain: ratsastajan kovaa kättä, joka yhtäkkiä aiheuttaa kovan paineen hevosen suuhun, ratsastajan istunnan tömähtelyitä, oman tasapainon menetystä (ryntääminen aiheuttaa aina hevosen etupainoisuutta), ulkopuolelta tulevia häiriötekijöitä, kovaäänisiä ihmisiä, uusia asioita, muuttunutta ympäristöä tai mitä tahansa muuta, mitä se on koulutettu pelkäämään. Muista siis myödätä kädelläsi paremmin esteillä. Äläkä ryntäile esteille.

    Jotta tilanne voidaan ratkaista hevosen kannalta parhaiten, niin hevosen mielentila tulisi saada rauhalliseksi ja pelon tai jännittymisen aiheuttaja eliminoida. Yrititkö edes verryttelyssä saada sitä avuille?

    Kuumentuvalla hevosella alkuverryttely on tärkeää pitää mahdollisimman rentona, eli älä prässää hevosta liikkumaan isosti, vaan anna sille mahdollisuus liikkua siinä muodossa joka on sille paras ja luontevin. Alkuverryttelyn jälkeen voit jo vaatia hieman kootumpaa liikkumista.

    Verryttelyyn kannattaa liittää mukaan muutamia pidätteitä, siten että ratsastat jalalla hevosta kohti tasaista kättä, ja käsi ikään kuin ottaa nämä askeleet vastaan. Eli perimmäinen ajatus on luonnollisesti ratsastaa hevosta jalalla kohti kättä, ei kädellä taaksepäin, vaikka monesti kuumuvalla hevosella tämä tuntuu olevan ainoa vaihtoehto. Katsopa videolta mitkä olivat ohjasotteesi...

    Kädellä pidättäminen saa hevosessa aikaan lievän vastustusreaktion, sillä usein hevosten kuumuminen on seurausta siitä että ratsastaja on estänyt hevosen luontaista liikettä jo pitkään, ja hevonen on tästä syystä jännittynyt, ja yrittää varastaa ratsastajalta lisää vapauttaa kroppansa liikuttamiseen. Muista, ohjasta ei saa vetää taaksepäin missään vaiheessa, tästä jo valmiiksi kuuma hevosesi kuumuu entisestään!

    Onnea ja menestystä seuraaviin kisoihin. Lisää treeniä, lisää oppia sekä lisää kisoja, niin et hermoile, sillä sekin näkyi videolta, sori vaan.

    Oppia ikä kaikki ja kohti uusia koitoksia....

    VastaaPoista