sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Jonna Bordin kouluvalmennukset

Olimme meidän raohien kanssa Jonna Bordin kouluvalmennuksissa 28-29.9. Menin molemmat päivät Helmillä tietenkin. Ratsastimme molempina päivinä askeleet ensin itsenäisesti läpi ennen
itse tunnin alkua. Ensimmäisenä päivänä mentiin pohkeenväistöjä ravissa ja kaikki askellajit läpi.
Jonnalla oli todella hyviä neuvoja miten käyttää omaa istuntaa ja miten saadaan hevonen kunnolla
pyöreäksi edestä. Helmi oli tosi kiva jo perjantaina, vaikka oli hieman väsynyt aamun 2.radasta.
Laukattiin ympäri maneesia tehden ympyröitä päätyihin, Helmi oli tosi jees, mutta suoralla uralla muoto katosi aina johonkin. Pohkeenväistöjä tehtiin ensin käynnissä, sitten ravissa ja hetken toistojen jälkeen nostettiin uralle päästyä laukka ja laukattiin vähän matkaa ennen takaisin väistötehtävälle tulemista. Väistettiin siis keskihalkaisijalta uralle päin.
Saatiin tosi hyviä pohkeenväistöjä, kunhan molemmat malttoivat keskittyä asiaan.
Kerran tehtiin Helmin kanssa käyntiinsiirtyminen kesken väistön, sillä Heme alkoi juosta mun alta.
Tämän jälkeen saatiin tosi hyviä  ja rauhallisia väistöjä. Kun katoin videota väistötehtävästä, huomasin, että jään humputtelemaan oman mukavuusalueen sisälle, minkä myös Jonna huomasi. Ekalta päivältä saatiin kuvia, toiselta päivältä ei saatu mitään.








 








Toisena päivänä verkattiin jälleen itsenäisesti, jolloin Hempu oli tosi hyvä. Tunnilla tehtiin sitten kaikissa askellajeissa töitä. Jonna otti laukassa meidät yksitellen ympyrälle ja työstettiin jokaisen ratsukon heikkoa kohtaa. Meillä se heikko kohta on siirtymiset, mitä tehtiinkin paljon tunnilla. Teimme ympyrällä ravista laukkaan ja laukasta raviin siirtymiä. Helmi oli hyvä alaspäin siirtymisissä, mutta ylöspäin siirtymisissä se nosti aina itsensä muodosta ja pakka levisi. Jonna antoi hyviä vinkkejä miten saan Helmin pysymään avuilla nostoissakin, ohjaan kunnolla Helmiä sisälle päin sisäkädellä, jonka avulla saan sen pysymään taipuneena, mutta samalla avuilla. 
Tämän jälkeen teimme todella paljon askeleenpidentämistä ja keskiraveja. Aluksi olin ihan hukassa keskiravien kanssa, en saanut yhtään tuntumaa Helmiin ja se nousi samantien muodosta kun yritin pidentää askelta. Jonna kertoi paljon hyviä neuvoja tämän korjaamiseen. Lopuksi saatiin niin hienoa keskiravia että kuskikin oli ihan ihmeissään! Teimme myös vastalaukkoja seuraavasta näyttöradasta. Aluksi mentiin liian kovaa ja vinolla hevosella, mutta kun aloin ratsastamaan oikeasti ja keskityin kunnolla tekemiseen, alkoi Helmikin suoristua ja tuli tosi hyviä vastalaukkoja.
Tällä kertaa en jäänyt sinne mukavuusalueelle, vaan aloin oikeasti ratsastamaan! Hienoin Helmi! 
Ja todellakin pyydetään mun luokkalaisten kanssa Jonna uudestaan valmentamaan meitä tänne!! ♥ Kuvat ovat perjantailta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti