sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Ai että olen onnellinen!

Valkassa eilen päästiin yli kuukauden tauon jälkeen hyppäämään! Alotettiin tunti
itsenäisellä alkuverkalla käynnissa ja ravissa kumpaankin suuntaan. Tämä sujui
ihan mukavasti. Tämän jälkeen alettiin tulemaan yksittäistä kavalettia laukassa
ja piti laskea 3 laukka-askelta ennen kavalettia. Meillä sujui tosi kivasti molemmissa
suunnissa ja Ikellä oli koko ajan kiva ja pyörivä laukka. Sitten toisessa suunnassa
lisättiin toinen kavaletti tehtävään ja tultiin pari kertaa sitä. Tämäkin meni hyvin.
Sitten alotettiin tulemaan sarjalle. Pari ekaa kertaa oli vain ristikko-puomi-puomi,
mutta sitten nostettiin esteitä ristikko-pysty-ristikko. Nämä hypyt oli kaikki
tosi hyviä eikä Ikke painanut yhtään kädelle. Tehtävään lisättiin myös
ne samaiset kavaletit toisella pitkällä sivulla.
Tehtävät sujui Ikeltä oikein mallikkaasti ja saatiin hyviä hyppyjä. 2 vikaa kierrosta
sarjan esteet olivat ristikko-pysty-okseri. Pysty nousi vikalla kerralla
n. 75cm ja okseri n. 70cm asti. Ikke oli aivan super hyvä ja tästä on hyvä jatkaa
ensi lauantaina!



















Omalla tunnilla pääsin Vandan kyytiin! Tunnista en selitä hirveän
tarkasti, sillä sain tunnilta vain 1 videopätkän, joka on loppuraveista.
Tunnilla teimme kolmikaarista, jonka ekalle ja vikalle kaarelle teimme 10m voltit,
ensin vain ravissa, joka sujui kivasti, sitten teimme voltit laukassa ja kolmikaarisen
keskikaarteen ravissa. Aluksi volteilla oli hirveä säätö, mutta lopulta onnistui
todella hyvin! Vanda rentoutui taas tosi kivasti laukassa.
Toiseen suuntaan meni vieläkin paremmin, vaikka kumpikin oli jo vähän väsynyt.
Loppuravailtiin itsenäisesti ja menin tosi pitkään samassa päädyssä
pääty-ympyrällä. Vanda oli aivan super hyvä tähän loppuun.
Sain siis 1 videopätkän, jonka meidän ridaope kuvasi puhelimellaan, joten laatu
ei ole parhaimmasta päädystä siis.


1 kommentti: