maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kentällä

Lauantaina mentiin valkassa taas kentällä.
Tulin vähän myöhässä, joten Nasse oli laitettu mulle valmiiksi.
Alkuverkaksi mentiin pitkät sivut ravissa, kevyessä istunnassa.
Nasse pelkäsi kentän laidalla olevia traikkuja, joten se sinkoili aika nopeasti
paikasta toiseen ja tuntui, että kohta se räjähtää.
Sitten aloimme tulla ensin ravissa, sitten laukassa kavalettia toisessa päädyssä.
Nasse alkoi ennakoimaan laukkaa paljon ja kiiti kuin sekopää.
Sitten aloimme hyppäämään. Tulimme ensiksi vain ristikkoa ravissa.
Se meni ihan ok molemmilta. Sitten vaihdoimme tehtävää niin, että tulimme
toiseen päätyyn laukkaympyrän kavaletin yli, sen jälkeen pysty laukassa.
Nasse ei suostunut lähtemään kavereiden luota, varsinkaan, kun
oli ne "kauheat" traikut edessä, joten Pisku joutui taluttamaan sen sinne päätyyn,
(kääntyi koko ajan pois, kun yritin saada sen menemään sinne)
Laukkaympyrä meni ihan hyvin ja pysty meni vähän kovaa.
Sitten Pisku päätti, että vaihdamme poneja Annin kanssa.
Jatkoin siis lopputunnin Aladinilla. Sitten lisäsimme tehtävään mukaan puomit
ja ristikon halkaisijalle ja toisen laukkaympyrän ristikon jälkeen.
Ensimmäinen laukkaympyrä mentiin aika laiskasti, pystylle tultiin vauhdissa.
Puomit Aladin jaksoi mennä nätisti ja ristikkokin meni hyvin. Toinen laukkaympyrä
meni todella hyvin. Laukka pyöri ja Aladin oli kuulolla.
Tulimme toisen kerran saman tehtävän ja sekin onnistui hyvin.
Loppuraveja emme kerenneet, joten tulimme melkein samantien alas.
Olen tyytyväinen Aladiniin, Nassen kanssa ei nyt vaan onnistunut.
Pisku sanoi, että jatkamme näillä poneilla sitten. Eli jatkan Aladinilla.
Molemmista poneista on hyppykuvia, joten kuvia riittää :)






2 kommenttia:

  1. Sul meni hyvin Aladinin kanssa, Nasse nyt on vaa vähä tommone... Mä vaa Ruutin kanssa tuol yksin tollee xd

    VastaaPoista