lauantai 20. kesäkuuta 2015

Maastoestekurssi!

Olin 16-17.6 maastoestekurssilla.
Pidimme sen aamulla 10-12 aikaan. Molempina päivinä menin Nassella.
Ekana päivänä verkkailimme kentällä aluksi.
Menimme alkuraveissa kaarevia uria yms. Aloimme nostamaan laukkaa ympyrälle.
Nasse nosti hyvin ja laukka pyöri.
Jatkoimme vielä pitkänsivun laukassa, kevyessä istunnassa.
Hyppäsimme muutaman verkkahypyn kentällä ennen maastoesteitä.
Maastossa Nasse pelkäsi kaikkia kolmea estettä.
Tipuin yhdessä vaiheessa myös :D En muista siitä mitään.
Tulin vain kaulan kautta alas jotenkin hassusti.
Mutta kun ymmärsi, ettei ole pelättävää, hyppäsi oikein hyvin.
Teimme lopuksi pienen "radan" ensin tukki, tukki ja vielä putkieste.
Nasse meni hyvin ja meillä oli hauskaa. Mentiin vielä portaita.
Nasse meni nekin hyvin, vaikka ehkä hieman kovaa.
Loppuravattiin vielä kentällä. Tykkäsin kyllä.
Tässä video meidän "radasta" tiistaina

Toisena päivänä täysin samoja juttuja, mutta tällä kertaa menimme pitkän maastoradan.
Ensiksi mäet, sitten 2 tukkia pellolla, pitkä suora ravissa.
Portaat ylös ja alas, pitkä suora laukassa, putkieste ja mäet takaisin kentälle.
Nasse kielsi toiselle tukille kerran ja 2 kertaa putkelle. Muuten meni hyvin.
Mulla on kaikki materiaali videoilla, jotka joudun laittamaan erikseen, kun ei ole videon-
muokkaus ohjelmaa. (saan jossain vaiheessa lauralta kuvat)
Tässä osa siitä radasta keskiviikkona (en laita sitä toista pätkää, koska ei suostu lataamaan)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti