sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Valkka ja tunti

Valkka:
Mun piti ratsastaa tallin uudella ponilla, mutta ei ollut vielä satuloita, joten menin Allulla.
Tunti aloitettiin normaalisti, katottiin istunnat ja sillee.
Sitten aloitettiin ravailemaan itsenäisesti.
Allu tuntui jo tässä vaiheessa laiskalta.
Sitten alettiin tulla keskihalkaisijalle ravissa,
 S:än ja R:än kohdalle 5 askeleen käyntisiirtyminen,
ja takaisin raviin reippaasti.
Allu jarrutti hyvin, mutta liikkeelle lähtö oli hidasta.
Sitten tultiin ravista pysähdykseen.
Pysähdykset onnistui hyvin, mutta taas se liikkeelle lähtö oli vaikeaa.
Välikäynnit
Sitten alettiin nostamaan laukkaa molemmilla pitkillä sivuilla,
tötsien välisellä kohdalla, sai mennä laukkaa.
Toisella pitkällä sivulla vastalaukkaa, toisella myötälaukkaa.
Allu nosti vastalaukkaa paremmin, kuin myötälaukkaa.
Mutta nostot onnistui ihan hyvin.
Loppuravit ja käyntiin.




Omalla tunnilla menin sitten pitkästä aikaa Aladinilla.
Tunti aloitettiin taas katsomalla istunnat.
Sitten verkattiin ponit itsenäisesti.
Alettiin tulla taas keskihalkaisijalle ja taas ne käyntiinsiirtymiset.
Aladin onnistui tässä tehtävässä hyvin, mutta kiemurteli hieman.
Välikäynnit
Sitten alettiin nostamaan laukkaa pitkille sivuille.
Molemilla sivuilla mentiin myötälaukkaa.
Nostot tehtiin ekana käynnistä.
Aladin nosti hyvin ja laukka pyöri.
Sitten nostettiin laukkaa ravista,
 joka oli ilmeisesti vaikeampaa ponille ja ridaajalle..
Mutta osa nostoista toimi.
Loppuraveissa Aladin alkoi juosta alta.
Mutta tykkäsin, vaikka ei mennyt ihan putkeen.
Saatte katsoa vanhaa kuvaa, koska kukaan ei kuvannut tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti