maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pitäsköhän se pizza leipoa?

Olen pahoillani, että tämä lauantain valkka/tunti postaus on jäänyt.
Mutta, kirjoitetaampas nyt lauantain ratsasteluista.

Valkassa mentiin taas kentällä esteitä. Jatkoin siis Aladinilla.
Tulimme ensiksi vain pitkät sivut ravissa, lyhyet sivut käynnissä.
Aladin kuunteli hyvin ja meni reippaasti eteenpäin.
Jatkoimme lyhyetkin sivut ravissa.
Aloimme tehdä toiseen päätyyn pääty-ympyrää ravissa (?)
Aladin meni hyvin. Aloimme nostamaan laukkaa toiselle pitkälle sivulle.
Aladin nosti laukkaa hyvin ja laukka pyöri.
Vaihdoimme suuntaa ja laukkasimme toiseen suuntaan.
Tämäkin suunta meni todella hyvin.
Sitten aloimme hyppäämään. Teimme ensiksi laukassa pääty-ympyrän kavaletin yli,
jonka jälkeen jatkettiin laukassa pystylle.
Laukkaympyrä meni hyvin, pystylle tultiin vauhdilla.
Aladin hyppäsi liian kaukaa, jäin jälkeen hypyssä. Tulin kaulalle.
Päätin sitten katsoa, että millaisia eri kivilajeja kentän pohjasta löytyy.
Eli suomeksi: TIPUIN!
Tulin uusiksi. Sitten onnistui paremmin. 
Lisäsimme tehtävään 2 muuta estettä + toinen laukkaympyrä.
Mielestäni meni hyvin. Menimme aivan tunnin lopuksi käynnissä
ja ravissa portaita. Aladin meni hyvin yli.






Omalle tunnille sain taas Aladinin.
Aloitimme omalla tunnilla myös estekauden.
Aluksi menimme vain ravia ympyröillä ja volteilla verrytellen.
Sitten aloimme tulla toiseen päätyyn pääty-ympyrää puomin yli,
toisessa päädyssä oli voltti, jolla oli puomi.
Aladin meni hyvin, ravi oli reipasta ja kaarevilla urilla A taipui hyvin.
Sitten tulimme pääty-ympyrän kevyessä istunnassa ja puomin jälkeen piti jatkaa esteistunnassa.
Parin kerran jälkeen, nostimme puomin jälkeen laukkaa.
Laukka pyöri hyvin ja Aladin oli kuulolla.
Vaihdoimme suuntaa ja tulimme koko ympyrän kevyessä istunnassa, laukassa.
Aladin meni näinkin hyvin. Parissa laukannostossa tuli pukkia, eihän se haittaa.
Sitten lopuksi tulimme muutamaa puomia kevyessä istunnassa.
Puomien jälkeen piti pysäyttää. Aladin meni tässäkin tehtävässä hyvin.
Loppuravit ja käyntiin. Aladin oli todella kiva molemmilla tunneilla.




Nyt tuli aika paljon kuvia, mutta toivottavasti se ei haittaa.
Sillä tykkään tosi monesta kuvasta joita otettiin lauantaina.
Tässä vielä kuva musta ja Lumikista.

Oli pakko laittaa, kun on niin suloinen tyttö ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti