torstai 16. elokuuta 2018

KesäTO 2018

Mikä on kesäTO? KesäTO eli kesätyössäoppi on 24 päivää kestävä työssäoppi
koululla, jolloin tehdään perus tallitöiden lisäksi esim. siittolan töitä ja uittamista.
Siittola-aamut ovat ma-ke-pe, jolloin tallille tulee mahdollisesti ulkopuolisia tammoja tai otamme
tästä koulun alueelta hevosia eläinlääkärin tutkittavaksi. Siittolassa autetaan eläinlääkäriä, pestään
tammojen takapuolia ja pidetään tammat tyytyväisinä tutkimusten ajan.
KesäTO:n 24 päivää ei saa olla putkeen, max määrä putkeen on 10 päivää. Joka tarkoittaa
sitä, että kesällä on 2 normi-viikkoa, eli 7 päivää (yleensä to-to), sekä 10 päivän putki.
Itse sai valita vähän, milloin sopii itselle tulla, jos on jotain muita menoja kesälle.
Mun kesäTO alkoi 12.7, jolloin olin viikon koululla (päikkäviikko loppui 19.7), siihen väliin sain muutaman päivän vapaata ja palasin koululle takaisin tiistaina 24.7 ja olin 3.8 asti putkeen koulussa.
Viimeinen viikko alkoi 9.8 ja loppui 16.8. KesäTO oli kyllä kivaa, varsinkin kun meillä
oli ihan mahtava porukka ja saatiin työt sujumaan helposti ja sujuvasti. Otin kuvia pitkin kesää,
jotta saatte mahdollisimman paljon materiaalia tältä kesältä. Kuvasin 2 päivältä my dayn,
joka löytyy postauksen loppupuolelta.


Hipsun varsa, Vilutar

Taneli

Jesse

Kukka

Muumi

Manu & Fago

Taneli & Eetu

Kelly

Rauha

Jenna & Minttu

Fago & takana Pösse

Pösse

Uljaat mustat ♥ Pressa & Manu

Eetu

Pämppis

Jenna kiipesi puuhun ja huusi mulle "ota kuva!"
Vinski

Vinski & iloinen Minttu lähtövalmiina

Uittorantaan matkalla

Minä, Vinski ja koulun opettaja Lea

Minä & Vinski
Inez
Ihanin Hilla-varsa 1v♥

Viimeisellä kokonaisella TO-viikolla (vko 32) aloitettiin ratsuhevosten liikutus.
Itse pääsin yli 2kk tauon jälkeen Hinkulassa ratsastamaan perjantaina 10.8 ja menin Veltsun.
Velli oli oikein mukava alkukankeuksien jälkeen, itse tuntuu vain siltä, etten osaa sitä
 oikein ratsastaa, kun on niin erilainen mihin on tottunut. Maanantaina 13.8 pääsin melkein 3kk tauon
jälkeen Kukan kyytiin! Mentiin kentällä ihan perustyöskentelyä ja neiti oli tosi kiva.
Tiistaina 14.8 menin uudestaan Kukan, jolla oli silloin vähän kyttäilypäivä, mutta kun keskittyi,
tuli tosi hyvää pätkää, varsinkin ravissa. Keskiviikkona 15.8 taas Kukalla joka oli aika jees.
Mentiin lopuksi Mintun ja Nöksän kanssa maastoon ja ralliteltiin raviradalla ja Kuke
oli ihan liekeissä, kun laukattiin radalla! Parhain tamma ♥




Torstaina 16.8 mulla loppui kesäTO kokonaan ja tein aamulla traktorinäytön, K3 ja aidankorjausnäytön, K3. Traktorinäytössä pitää ajaa traktorilla, ottaa vesivaunu koukkuun ja viedä vesivaunu täytettäväksi kengityspajan taakse. Tämä sujui tosi hyvin, mun näytön vastaanottaja, tallimestari Jyri sanoi, että oli parhain peruutus ja vesivaunun kiinni ottaminen mitä hän on nähnyt!
Vitsi että tuli hyvä fiilis tästä, sillä aikaisemmin mua on jännittänyt ihan hirveästi traktorilla ajaminen, kuten myös sen vesivaunun otto. Jyri otti myös mun aidankorjuunäytön vastaan ja auttoi hieman, sillä multa ei löydy niin paljoa voimaa, että saisin tolpan pysymään kunnolla maassa. Päivätallin jälkeen ratsastin Kukan kentällä itsenäisesti.
Kuke oli varmaan kaikista parhaimman tuntuinen (vaikkei kuvat siltä ehkä näytä).
Saatiin siis loppuajasta kameralaatuisia kuvia. Hienoin Kuke♥



 





Hinkulaan palaan seuraavan kerran varmaankin tiistaina 21.8, maanantaina 20.8 on ytoaine-päivä
Iisalmessa, jolloin en varmaankaan koululle mene ollenkaan, jos en mene sinne aamupalalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti