tiistai 23. toukokuuta 2017

Nasu nasu nasutin

Viime lauantaina 20.5 omalla tunnilla pääsin taas "pitkästä" aikaa Nassen kyytiin.
Mulla oli hieman ennakkoluuloja ponia kohtaan, sillä herra on ollut pienempien
tunneilla lähiaikoina muiden tuntien hypätessä.. Silti menin positiivisella asenteella selkään,
sillä sain mennä ekaa kertaa uusilla ratsastussaappaillani!
Aloitettiin tunti käyntiväistöillä, joissa Nasse oli ihan super, poni kuunteli pienimmätkin
avut ja pysyi rennossa muodossa läpi väistöjen (joista ei yllätys yllätys ole kuvia)
Siirrettiin ponit kevyeen raviin ja työstettiin pelkästään uralla, tarkoitus ratsastaa kunnolla 
kulmiin, sitten kulmissa rentouttaa kaikki avut, jotta poni voisi rentoutua myös. Tämä oli
aluksi hirveän hankalaa, sillä kun rentouduin, poni joko lähti kipittämään tai asettui ulos.
Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin yhteistyö sujumaan ja Nassekin rauhottui.



Otettiin molemmissa suunnissa laukkaa ja tehtävä oli täysin sama. Oikeaan suuntaan
(mihin laukkasimme ekana) Nasse oli aivan liian innoissaan enkä saanut
oikeastaan mitään apuja läpi. Mutta vasempaan suuntaan (joka on ponille helpompi),
Nasse oli aivan super! Mentiin edelleen hieman kovaa, mutta hallitusti ja poni
antoi kiltisti periksi ja mentiin sitten tosi hienoa laukkaa josta saatiin hyvää palautetta!
Lopuksi mentiin vielä hetki harjoitusravissa samaa tehtävää, edelleen kulmien
ratsastusta ja rentouttamista. Nasu oli aika hyvän tuntuinen ja varsinkin
ihan lopussa ennen loppuraveja poni oli super. Loppuravit mentiikin sitten tosi hyvää, isoa
ravia nätissä muodossa (jota ei kyllä kuvat näytä, kun kuvaaja häippäsi)
Nasse oli ihan super kiva, ja toivoin sitä tälle viikollekkin.




 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti