sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mmm ompas hyvänmakuista hiekkaa..


Lauantaina 11.3 jatkettiin esteitä valkassa. Alotettiin tunti itsenäisellä verkalla
käynnissä, jonka jälkeen tehtiin ravi-käynti siirtymisiä. Ikke kuunteli
hyvin siirtymisissä istuntaa. Sitten otettiin molemmissa suunnissa laukkaa koko uraa
pitkin. Oikeaan suuntaan laukattiin tosi pitkään, ja Ikke meinasi väsyä vähän.
Sitten ruvettiin hyppämään, tultiin pareittain ympyrällä pystyä 3krt.
Tämä sujui tosi hyvin molemmissa suunnissa. Mutta kerran kävi sellainen pieni juttu..
Olin menossa ympyrä-uraa pitkin esteelle, kunnes Ikke säikähti jotain ja lähti
ihan täysiä laukkaamaan ja lopulta multa meni tasapaino, kun meidän tiet
erkanivat eri suuntiin. Ei sattunut ollenkaan, itseasiassa melkein nauroin kun istuin maassa.
Noh, takaisin selkään ja uusi yritys jolloin meni hyvin.
Sitten alettiin tekemään pientä rataa:
linja, lävistäjä ja okseri toisella pitkällä sivulla. Tämä sujui ikein hyvin molemmilta
ja saatiin hyviä hyppyjä. Tähän rataan lisättiin mukaan myös uudestaan se linja,
mutta eri suunnasta. Tämä sujui hyvin, mutta mentiin aika kovaa, ainakin
ekalla linjalla. Ikke oli tosi kiva, ja huvitti kyllä se tippuminen. 
















Omalla tunnilla sain jatkaa Vandalla. Lähdettiin ensiksi kävelemään alkukäynnit maastoon.
Kun palattiin maneesiin, mentiin kahdelle pääty-ympyrälle ja tehtiin ihan perus
työskentelyä kevyessä ravissa. Vanda rentoutui samantien ihan super hyvin
molempiin suuntiin. Tämän jälkeen mentiin uralle ja alettiin tekemään voltteja
pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle harjoitusravissa. Tämä sujui aivan super hyvin
ja Vanda pysyi koko ajan nätissä muodossa ja oli ihanan rento. Otettiin hieman
laukkaa mukaan, pitkien sivujen volteilta nostettiin laukkaa ja laukattiin
pitkää sivua, ja piti ottaa raviin nopeasti, että pystyi mennä lyhyen sivun voltin ravissa,
Tämä sujui oikein hyvin, nostoissa Vanda otti takajalat alle ja laukka pyöri.
Loppuravailtiin uraa pitkin, jolloin Vanda oli aivan super ja saatiin paljon kehuja opelta.
Käveltiin vielä loppukäynnit kentällä. Vanda oli taas ihan super hyvä ja haluan kyllä
jatkaa tämän tammulin kanssa! Kuvia on vain loppuraveista..




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti