perjantai 27. toukokuuta 2016

Aivan erilainen poni

Keskiviikkona 25.5 menin taas äidin tunnille, koska äiti ei itse päässyt. Menin pitkästä aikaa Nassella. Tuntia kohden oli aika paljon ennakkoluuloja, kun viime tunti meni aika päin honkia.
Alotettiin tunti itsenäisellä alkuverkalla käynnissä. Saimme mennä molempiin suuntiin, tehdä väistöjä, avoja yms. Nasse rentoutui heti ja laski pään kivaan pyöreään muotoon. Tein parit avot ja toiseen suuntaan väistöä. Nasse toimi tosi kivasti. Sitten siirryimme 2 pääty-ympyrälle ja siirryimme kevyeen raviin. Nasse nousi muodosta, mutta pysyi silti hyvin avuilla. Nasse rentoutui pari kertaa ravissakin. Menimme molempiin suuntiin ravia, kunnes aloimme nostamaan laukkaa. Nostimme laukkaa aina ympyrän avoimelta puolelta, keskihalkaisijan kohdalta ja laukattiin puoli ympyrää. Nasse alkoi ennakoimaan kauheasti, mutta silti kuunteli pidätteet läpi, niin saatiin parit hyvät nostot. Toiseen suuntaan Nasse toimi paremmin. Sitten otimme pienet välikäynnit. Niiden jälkeen tulimme takaisn pääty-ympyröille ja aloimme tekemään käynnissä väistöä, niin että väistimme ponin takaosaa ulospäin. Väistön jälkeen piti siirtää hetkeksi raviin. Nasse väisti tosi kivasti ja raviinsiirtymisissäkin käytti takaosaa hyvin. Toiseenkin suuntaan Nasu toimi tosi kivasti, pari kertaa mentiin liian kovaa väistössä, mutta muuten hyvin. Sitten muutimme tehtävää, että ravin sijaan, nostimme laukan väistön jälkeen. Nasse otti takajalat tosi hyvin alle ja laukka pyöri paljon paremmin kuin alkutunnista. Loppuravailtiin vielä ympyrillä, jolloin Nasse rentoutui taas vähäsen. Nasse oli super kiva tällä kertaa!




 









2 kommenttia:

  1. Kivasti kuvailtu tunti.=) Kiva, että tykkäsit Nassesta ja sait positiivisen fiiliksen siitä.
    Heikkouksia sulla on toi katse, joka katsoo ponin sisälapaa myöten alas. Tämä voi jopa vaikuttaa poniin. Korjaa siis katseesi.

    Kanna myös kätesi. Olet opetellut todella pahan tavan, mistä et pian pääse eroon. Näyttää siltä, että roikotat käsiä reisien päällä ja painat niitä alas.

    Raippakin sojottaa ja on todella koomisen näköinen noin pitkä raippa ponin selässä. Kuin halko ja vielä pinkki, oikea my little pony taikasauva=)

    Muuten menit ihan ok Nasulla ja oli sulle sopivan kokoinenkin poni. Mene useamminkin sillä...kenties siitä tulee sulle uusi valkkuponi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joo se katse on tosi paha tapa mulla, mutta oon yrittänyt korjata sitä jo usealla tunnilla. Joo tykkäsin siitä aika paljon. Mä uskon ettei siitä tuu mulle valkkaponii, mun ope pitäytyy varmaankin Aidassa

      Poista