maanantai 7. syyskuuta 2015

Todella hidasta menoa

Launataina jatkettiin esteitä valkassa.
Alkuraveissa Aladin oli aika laiska pohkeelle ja ravi oli tönkköä.
Teimme loivaa kaariuraa toisella pitkällä sivulla ja toisella sivulla menimme ravissa puomin yli.
Sitten puomi nostettiin kavaletiksi ja tulimme sitä laukassa muutamia kertoja.
Aladin hyppäsi ihan hyvin ja laukka pyöri hyvin.
Vaihdettiin suuntaa ja teimme samaa toiseen suuntaan, mutta toisella pitkällä sivulla
menimme vain ravia kevyessä istunnassa. Hypättiin vikat kerrat silmät kiinni.
Sitten aloimme tulla linjalla 2 estettä. Välillä piti pidentää, välillä lyhentää laukkaa.
Aladin meni suht hyvin, kuhan itse muistin pysyä kevyenä.
Sitten mentiin pari kertaa innarit. Aladin hyppäsi hyvin.
Lopuksi menimme ratana, linja, innarit, kavaletti ja linja.
Linjalle ekaksi 5 laukka-askelta ja toisen kerran 4 askelta.
Aladin oli jo aika väysynyt, mutta ihan hyvin meni kumminkin.







Omalla tunnilla aloitettiin myös estekausi, menimme siis puomeja, menin Nassella!
Alkuraveissa Nasse meni huvin, oli kuulolla ja ravasi hyvin eteenpäin.
Menimme vain ravissa pääty-ympyrillä puomien yli kevessä istunnassa.
Sitten jatkoimme tehtävää laukassa. Molemmissa päädyissä menimme puoli ympyrää laukkaa.
Nasse laukkasi hyvin, vaikka meinasikin lähteä omin päin laukkaamaan.
Sitten teimme toisella ympyrällä käyntisiirtymisen laukan sijaan,
toisella ympyrällä jatkettiin vielä laukkatehtävää.
Nasse laukkasi kyllä hyvin, mutta käynnit eivät olleet mitenkään helppoja.
Samat jutut myös toiseen suuntaan, jolloin Nasu oli paremmin kuulolla.
Menimme pareittain laukkaa uralla, piti olla kevyessä istunnassa.
Laukka pyöri hyvin ja omakin istunta oli paikoittain hyväkin.
Loppuravit menivät oikein mukavasti Nasselta.
Annoin sille vähän pidemmät ohjat, jotta se voisi antaa vähän periksi, ja hyvin antoi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti